Hyppää sisältöön

ACE:n estäjät

ACE:n estäjät ovat tavallisimpia verenpainelääkkeitä. Niitä käytetään myös sydämen vajaatoiminnan hoidossa.

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 23.6.2022

ACE (engl. angiotensin converting enzyme) eli angiotensiinikonvertaasi on entsyymi, jonka vaikutuksesta syntyy angiotensiini II -nimistä ainetta. Angiotensiini II vuorostaan on voimakas verisuonten supistaja. Kun sen syntymistä estetään lääkkeellä, verisuonten toiminta paranee (ne laajenevat), minkä seurauksena verenpaine laskee, ja sydämen pumppaustyö helpottuu.

ACE:n estäjien käyttöaiheita ovat kohonnut verenpaine, sydämen vajaatoiminta, sydämen vajaatoiminnan ehkäisy ja ennusteen parantaminen tietyissä sydänsairauksissa.

Hoito aloitetaan yleensä pienellä annoksella, jota suurennetaan, kunnes päästään toivottuun vaikutukseen. Ennusteen parantamiseen tähtäävässä hoidossa pyritään tutkimuksissa osoitettuun tehokkaaseen annokseen tai suurimpaan siedettyyn annokseen.

Verenpaineen hoidossa ACE:n estäjään liitetään usein nesteenpoistolääke eli diureetti tai kalsiuminestäjä. Saatavilla onkin useita ns. yhdistelmävalmisteita, joissa samaan pilleriin on pakattu useampaa lääkeainetta. Hoito helpottuu, kun pillerimäärä on mahdollisimman pieni.

ACE:n estäjien yleisin haittavaikutus on kuiva ärsytysyskä, jota kokee 10-20 prosenttia käyttäjistä. Jos yskä on haitallisen voimakas, lääke kannattaa vaihtaa toiseen, useimmiten vaikutukseltaan muuten samankaltaiseen ATR:n salpaajaan. Jos verenpaine laskee liikaa, voi ilmetä huimausta erityisesti pystyasennossa. Turvotus, jota kutsutaan angioneuroottiseksi ödeemiksi, on hyvin harvinainen, mutta vakava haitta, sillä turvotus voi ahtauttaa hengitysteitä. Muuten ACE:n estäjät ovat hyvin siedettyjä.

Harvinaisissa tilanteissa (molempien munuaisvaltimoiden ahtauma) hoito ACE:n estäjällä saattaa heikentää munuaisten toimintaa eli nostaa veren kreatiniiniarvoa (S-krea). Siksi tätä arvoa mitataan erityisesti hoidon alussa, ja jatkossa esimerkiksi vuosittain. Kohtuullinen kreatiniiniarvon nousu on kuitenkin hyväksyttävää, koska kokonaisvaikutus on munuaistenkin kannalta suotuisa.

ACE:n estäjillä on epäsuoria vaikutuksia elimistön suolatasapainoon. Veren kaliumarvo (S-K) saattaa nousta, jos munuaisten toiminta on heikentynyt sekä yhteiskäytössä eräiden muiden lääkkeiden kanssa. Kaliumarvo, kuten myös veren natriumarvo (S-Na) mitataan yleensä aina samalla kertaa kreatiniiniarvon kanssa.

ACE:n estäjillä on alempi erityiskorvattavuus (65%) verenpainetaudissa ja sydämen vajaatoiminnan hoidossa.

 

Lääkeaine Valmistenimet Huomauksia
Enalapriili Linatil
Renitec
Linatilsan
enalapril
Enalapril-nimellä neljän eri lääketehtaan valmistamia rinnakkaisvalmisteita
Kinapriili Accupro
Lisinopriili Cardiostad
Lisinopril
Lisinopril-nimellä kahden eri lääketehtaan valmistamia rinnakkaisvalmisteita
Perindopriili Coversyl Perindopril Perindopril-nimellä kolmen eri lääketehtaan valmistamia rinnakkaisvalmisteita
Ramipriili Cardace
Ramipril
Ramipril-nimellä kolmen eri lääketehtaan valmistamia rinnakkaisvalmisteita

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi