Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Australian ja Suomen sydäntaudeissa paljon yhteistä

Australian ja Suomen sydäntaudeissa paljon yhteistä

Sydäntaudit vaikuttavat edelleen miljoonien ihmisten elämään ja niihin kuolee yhä eniten ihmisiä joka puolella maailmaa, vaikka ne ovat suurelta osin ehkäistävissä, kirjoittaa australialainen Rebecca Thomson.

Rebecca Thomson
Julkaistu 27.9.2018
Päivitetty 26.2.2019
Unpack The Salt

Thomson esittelee kaksi Australian sydänjärjestön keskeistä kampanjaa, jotka ovat ehkäisseet merkittävästi sydänsairauksia Australiassa. Hänen haastateltavanaan on Australian sydänjärjestön Victorian alueella työskentelevä Roni Beauchamp.

Suomen tavoin sydänsairaudet ovat suurimpia kuolemansyitä myös Australiassa. Australian sydänjärjestö on saanut paljon aikaiseksi 50 toimintavuotenaan, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta suurelta osin ehkäistävissä olevat sydänsairaudet koskettaisivat pienempää määrää perheitä. Osa sydänsairauksista johtuu perinnöllisistä tekijöistä, mutta suurin osa sairastuneista pystyisi vaikuttamaan riskitekijöihinsä muutamalla yksinkertaisella elintapamuutoksella.  

Australian sydänjärjestön valikoimissa on useita keinoja edistää perheiden terveyttä: tutkimus, edunvalvonta, väestökampanjat jne. Tässä artikkelissa keskitytään kahteen onnistuneeseen väestökampanjaan, jotka molemmat tähtäävät muutoksiin ihmisten käyttäytymisessä silloin, kun sillä on merkitystä sydänterveyteen. Nämä kampanjat ovat osa laajempaa toimintaohjelmaa. Näyttävät väestökampanjat eivät yksin saa aikaan muutoksia, mutta ne ovat tärkeä osa laajempaa väestön tietoisuuskampanjaa.

Australian sydänsairaustilastoa:

  • sydänkuolema joka 12. minuutti 
  • 43 963 sydänkuolemaa vuonna 2016 (lähes 30 % kaikista kuolemantapauksista) – ennenaikaisia kuolemantapauksia, jotka olisivat suurelta osin ehkäistävissä 
  • sydän- ja verisuonitaudeilla on yhteys kaikkiin sydämeen ja verenkiertoon yhteydessä oleviin sairauksiin. Suurimmat Australian sydänsairausryhmät ovat sepelvaltimotauti, aivoverenkierron häiriöt ja kardiomyopatiat. 

Unpack The Salt – Suolakuorman purku 

Monet australialaiset käyttävät suolaa yli kaksinkertaisen määrän päivittäisestä tarpeestaan. Suuri osa suolasta saadaan piilosuolana eineksistä ja valmisruoista. Liika suola kohottaa verenpainetta, mikä on tärkein sydäninfarktin ja aivoverenkierron häiriöiden riskitekijä. Miten siis voisimme tehdä elintapamuutoksia suolan saannin vähentämiseksi? ”Mistä alkaisin”, miettii moni meistä. 

Unpack The Salt -kampanja pyrkii osoittamaan australialaisille, kuinka paljon suolaa saadaan piilosuolana valmiista ja puolivalmiista elintarvikkeista, jotta he voisivat tehdä terveellisempiä ruokavalintoja.   

Viktorian alueella sydänjärjestö käynnisti yhdessä Vic Health -järjestön kanssa 2016 terveydenedistämiskampanjan Älä luota makunystyröihisi -teemalla osoittaakseen, että ruoat, jotka eivät edes maistu suolaiselta, voivat itse asiassa sisältää paljon suolaa. Yhteiskampanjan toisessa vaiheessa kampanjan teemaksi vaihdettiin Unpack The Salt. Päätavoitteina oli lisätä ihmisten tietoisuutta, kouluttaa kuluttajia tunnistamaan suolaisuutta, ymmärtämään ja tulkitsemaan pakkausmerkintöjä sekä tehdä yhteistyötä teollisuuden kanssa suolan vähentämiseksi elintarvikkeista. 

Väestökampanja omine verkkosivuineen, tv-mainoksineen valtamedioissa ja sosiaalisessa mediassa, kuten myös koulutukseen saadut välineet ja voimavarat antoivat ihmisille mahdollisuuksia arkipäivän muutosten tekemiseen ruokaohjeita myöten.

Australian sydänjärjestön raportoimia tuloksia: 

  • kampanja tavoitti 32 % kohdeyleisöstä 
  • 67 % kampanjan tavoittaneista oli valinnut ainakin yhden tarjotuista keinoista nähtyään mainoksen 
  • 36 % vähensi omaa tai perheensä suolankäyttöä 
  • 24 % vastaajista oli sitä mieltä, että suolan saannin vähentäminen on tärkeää heidän perheensä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. 

Unpack The Salt -kampanjan verkkosivulta ladattiin paljon ruokaohjeita, mikä osoittaa, että australialaiset ottavat askelia suolan vähentämiseksi laittamalla itse tuoretta ja terveellistä ruokaa. Sosiaalisen median sitouttamisella oli suuri rooli kampanjassa, samoin ilmaismedia auttoi kohdeyleisön saavuttamisessa. Pääuutiskanavilla ja suosituissa tv- ja radio-ohjelmissa kerrotut tarinat tavoittivat 12,5 miljoonaa australialaista. 

 

Lisätietoa: unpackthesalt.com.au  

Kampanjan YouTube-videoita:  

https://www.youtube.com/watch?v=t1EnYhYDlJA   

https://www.youtube.com/watch?v=aAK4KpuvXHI   

Tunnista sydänkohtaus – Sydänkohtauksen varhaiset merkit 

Yli puolet kaikista sydänkohtauksista johtaa kuolemaan ennen hoitoon pääsyä. Noin 25 prosenttia niistä, joilla on sydänkohtaus, kuolee tunnin kuluessa ensimmäisistä sydänoireista.

Mitä pitempään sydänkohtauspotilas joutuu odottamaan apua, sitä suurempi on pysyvien vaurioiden, vammautumisen ja kuoleman riski. Usein tämä johtaa pitempiin sairaalajaksoihin, pysyvään vammautumiseen ja sairaalakierteeseen.

“Will you recognise your heart attack – Warning Signs of a Heart Attack” -kampanja sydänkohtauksen tunnistamiseksi on ollut useita vuosia yksi Australian sydänjärjestön lippulaivoista. Ymmärtämällä oman tilanteen vakavuuden ja tunnistamalla sydänkohtauksen merkit ajoissa jokainen voi itse taata nopean pääsyn sairaalaan ja parantaa ratkaisevasti sekä selviytymisen mahdollisuuttaan että vähentää pysyvän vammautumisen riskejä. Osa ihmisistä havaitsee vain joitakin merkkejä, toiset kaikki merkit ja jotkut ehkä vain yhden. Mitä enemmän kuluu aikaa ennen hoitoon pääsyä, sitä suurempia vaikutuksia sydänkohtauksella on kehoon, aina pitkäaikaisia sivuvaikutuksia ja kuolemaa myöten. Siksi Australian sydänjärjestö aloitti sydänkohtauksen merkkien tunnistamisen ja nopean sairaalaan pääsyn kampanjan. Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään niin, että voidaan olla tyytyväisiä, jos häytys osoittautuukin vääräksi.

Tämän tv-, radio- ja sähköisen markkinoinnin kampanjan tavoitteena on opastaa australialaisia  tunnistamaan sydänkohtauksen merkit ja soittamaan hätänumeroon tai hakeutumaan hoitoon mahdollisimman nopeasti.

Tulokset: 

Arvion mukaan yksi kymmenestä kampanjan nähneestä, noin 5 000 000 ihmistä, on tehnyt elintapamuutoksia, kuten pudottanut painoa, lisännyt liikuntaa tai lopettanut tupakoinnin. 

Lisätietoja kampanjasta: 

https://www.heartfoundation.org.au/for-professionals/heart-attack-warning-signs-resources 

https://www.youtube.com/watch?v=3sc0KzkHPGc   

Roni Beauchampin haastattelu 

Kysymys: 

Uskotko, että yllä mainituilla kampanjoilla on ollut vaikutusta Australian sydäntautitilanteeseen? 

Vastaus: 

Vaikka on liian aikaista kertoa kampanjoiden todellisista vaikutuksista sydäntauteihin, tiedetään, että yli kaksi kolmannesta Unpack the Salt -kampanjan nähneistä on ottanut askeleita muuttaakseen tottumuksiaan ja vähentänyt suolan käyttöään. Samoin The Warning Signs -kampanja ohjasi ensihoitoon ja nopeutti sydänkohtauksen saaneiden hoitoon pääsyä. Olen kuullut monen sydänkohtauksen uhrin kertovan, että he tiesivät, kuinka pitää toimia, koska olivat nähneet kampanjamme. 

Kysymys: 

Kuinka tämän tyyppiset kampanjat on otettu vastaan Australiassa? 

Vastaus: 

Australian sydänjärjestön tutkimukseen perustuvaan tietoon on vahva luottamus ja pääsemme hyvin näkyville julkisuudessa. Rohkaisevaa on, että kiinnostus terveyttä ja hyvinvointia kohtaan kasvaa kovasti Australiassa. Tämä luo uskoa siihen, että australialaiset ottavat viestimme ruokavalion ja fyysisen aktiivisuuden merkityksestä vakavasti. 

Kysymys: 

Mikä on mielestäsi suurin haaste tällaisten terveyden edistämisen kampanjoiden toteuttamisessa Australiassa? 

Vastaus: 

Valitettavasti monet ohjelmistamme päättyvät juuri kun ne ovat lyömässä läpi kansalaisten keskuudessa, sillä hallituskaudet ovat kampanjoiden kannalta liian lyhyitä ja hallitusten sitoutuminen terveyden edistämiseen huonoa. Todella vaikuttavat kampanjat vaativat pitkäaikaista sitoutumista, jotta viesti menee perille riittävän laajasti. 

Kysymys: 

Mitkä kolme asiaa jokaisen australialaisen pitäisi tietää sydäntaudeista?  

Vastaus: 

Sydänsairaudet ovat edelleen suurin yksittäinen kuolemansyy Australiassa. 

Tunne riskitekijäsi, kuten verenpaineesi ja kolesteroliarvosi. 

Tee töitä riskitekijöiden alentamiseksi: lopeta tupakointi, jos poltat, syö paljon vihanneksia, kokojyvätuotteita ja hedelmiä sekä kävele reippaasti joka päivä. 

Rebecca Thomson

Rebecca Thomson on sosiaalisen markkinoinnin asiantuntija, joka on aikaisemmin työskennellyt Australian sydänjärjestössä. Nykyään hän asuu Suomessa ja on työskennellyt sydänjärjestön markkinoinnin ja varainhankinnan parissa myös Suomessa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi