Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Koira valloittaa sydämet

Koira valloittaa sydämet

Meillä on työyhteisössämme tapa, että uudelle työntekijälle järjestetään tervetuloa-kahvit. Näiden yhteydessä hän saa kertoa oman halunsa mukaan itsestään. Tilaisuuteen on syntynyt perinne, jossa henkilöltä kysytään, onko hän koira- vai kissaihminen. Koskaan asiasta ei ole tarkemmin keskusteltu sen osalta, mitä tarkoittaa kissa- tai koiraihminen.

Julkaistu 15.2.2019
Päivitetty 5.6.2019

Itse olen koiraihminen. Meidän perheessämme oli koira, kun olin pieni. Rodultaan pelottava, rottweiler, mutta luonteeltaan superkiltti ja rauhallinen Molla. Molla ei hermostunut, vaikka koetimme ratsastaa sillä tai vedimme korvista. Mollan kuoltua uutta koiraa emme voineet ottaa, koska isäni allergia paheni.

Välissä ehdin vähän vieraantua koirista, vähän ehkä rupesin isoja koiria aristelemaankin. Viisi vuotta sitten poikamme Lauri aloitti vahvan suostuttelun koiran hankkimisesta. Koska epäilin hänen jaksamistaan viedä koiraa aamuisin ulos – hän ehdotti, että voisi kuukauden näyttääkseen ulkoiluttaa pikkusisartaan aamuisin. Vaikea uskoa, että tuossa vaiheessa 9-vuotias Lotta sitä oikein olisi halunnut. Pikkuhiljaa koirakuume kasvoi minullakin ja niin tasan kolme vuotta sitten perheeseemme saapui Palle.

Mitä iloa tuo ihana pieni pörröinen karvapallo on meidän perheeseemme tuonut. Mieheni Vesa suostui koiran hankkimiseen siten, että hänen ei tarvitse sitoutua mihinkään. Koirat olivat hänelle täysin vieraita. Hetkessä Palle oli valloittanut niin Vesan, meidän muiden kuin koko lähipiirin sydämet. Huolimatta useasta tuhoutuneesta matosta.

Koiran rapsuttaminen ja kainalossa pitäminen laskee stressiä huomattavasti. On ihanaa palata kotiin, kun joku odottaa ja iloiten ottaa vastaan. Välillä mietit, mitä kaikkea koira ymmärtää. Päätä käännellen ja korvia höristellen se kuuntelee jutteluasi. Ulkoilemaankin koira kannustaa, on kiva nähdä koira iloisena ulkona.

Aina koiran ei tarvitse olla oma. Pallekin tuottaa iloa appivanhemmilleni hyvin paljon. He lainaavat koiraa aina, kun se heidän aikatauluihinsa hyvin sopii. Koira saa erikoiskohtelua ja sataprosenttista huomiota heidän luonaan. Vierailusta on iloa sekä koiralle että heille.

Nyt en voisi kuvitella elämää ilman Pallea, joka on hauskasti ottanut mallia laumastaan. Nukkuu silloin kun me haluamme nukkua, pistää oman päänsä tyynylle – kyllä, meidän sängyssämme ja nauttii samanlaisesta elämästä kuin mekin. Tai me voimme ottaa mallia Pallesta ja nähdä jokaisen päivän uutena mahdollisuutena ja iloisena asiana.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi