Paula Risikko, Sydänliiton puheenjohtaja
Julkaistu 26.9.2019
Kuva: Anna Kara

Vaikka suomalaisten kuolleisuus sydän- ja verisuonisairauksiin on pienentynyt viimeisten 20 vuoden aikana, ovat ne edelleen suurin kuolinsyy – suurempi kuin esimerkiksi syövät. Sairastuneiden määrä ei ole pudonnut. Päinvastoin, ikääntyvässä Suomessa hoitoa vaativia sydän- ja verisuonisairaita on jatkuvasti yhä enemmän. Mikäli ajankohtaisessa preventiotyössä nyt epäonnistutaan, uhka tulevaisuuden hoitokulupommista toteutuu. Sen tulee maksamaan vähenevä työikäisten joukko.

80 % sydäntapahtumista olisi ollut ennaltaehkäistävissä. Siksi preventiotyö, jolla ehkäistään myös muistisairauksia ja monia muita vakavia sairauksia, on äärimmäisen tärkeää. Sydänliitto edistää terveitä elintapoja lapsuudesta vanhuuteen, tavoitteena paitsi sairastumisen ehkäisy, mahdollisimman toimintakykyisenä eletty elämä. Lisäksi toimimme sairastuneiden tukena, tiedon lähteenä ja voimavarojen vahvistajana.

Suomalaisissa sairaaloissa tehdään yli 13 000 pallolaajennusta vuosittain. Sydänsairaudet ovat lähes aina pitkäaikaisia, ja jatkohoidossa keskeisintä ovat elintapamuutokset ja lääkehoitoon sitoutuminen. Koska on tavallista, että sydänpotilaan hoitopolku katkeaa, uusien sydäntapahtumien ehkäisy epäonnistuu. Sydänliitto pyrkii vaikuttamaan terveydenhuollon rakenteisiin ja varmistamaan, että hoitopolut olisivat katkeamattomia. Kansainvälisten suositusten mukaista sydänkuntoutusta tulisi tarjota kaikille sydänpotilaille.

Sydänpotilaan hoidossa tarvitaan monipuolista yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten ja potilasjärjestön kesken. Sydänyhdistyksissä järjestetään sairastuneille liikuntaa, tapahtumia ja vertaistukea. Sydänliiton toiminta terveydenedistäjänä ja sairastuneiden auttajana perustuu korkeaan ammatilliseen ja tieteelliseen asiantuntemukseen.

Näin Maailman sydänpäivän kynnyksellä haluankin muistuttaa jokaista pitämään huolta omasta sydämestään. Yksi tapa siihen on kasvisten lisääminen omaan ruokavalioon. Pienetkin muutokset auttavat sydäntä, kannustan rohkeasti kokeilemaan uusia makuja ja vaihtoehtoja.

Lue seuraavaksi