Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Mielen hyvinvointi / Mitä tehtäis syyslomalla?

Mitä tehtäis syyslomalla?

Syysloma alkaa ja lapsiperheen äitinä on ihanaa, kun voi hetken hengähtää arjen pyörityksestä. Aikaisten aamulähtöjen sijaan on mukavaa nauttia kiireettömistä aamuista. Voidaan nukkua vähän pidempään ja viettää kotipäivää vaikka yökkäreissä. Meidän perheessä miehelläni ei ole lomaa, vaan minä lomailen koululaisten kanssa. Mutta mitä syyslomalla voisi tehdä?

Anne Kuusisto
Julkaistu 15.10.2018
Päivitetty 26.2.2019
Kuva: Sydänmerkki

Digilaitteet vetävät lapsia puoleensa niin tehokkaasti, että jotain muutakin on keksittävä. Kotonakin voi keksiä monenlaista hauskaa, ja päätin tehdä itselleni listan, josta ehdottelen lapsille aamuisin ideoita.

Leikkiaikaa

Lomalla on enemmän aikaa leikkiä. Leikkiminen on vähentynyt lasten maailmassa, mutta onneksi sitä kuitenkin vielä on. Usein loma-aikoina kaivan vaatehuoneen perältä vanhoja leluja kuten Barbeja, Legoja ja autoradan esiin. Ehkä muutama iso pahvilaatikko mukaan ja leikki syntyy niistä yleensä helposti. Makoilen itse usein mukana leikissä alussa kahvikuppini kanssa ja keksin vähän aikaa tarinaa lasten kanssa. Hauskaa on, jos leikkejä ei tarvitse siivota pois, vaan niitä voi jatkaa monena päivänä.

Meillä saa leikkiä

Meillä saa leikkiä -videoista aioin ehdottaa lapsille temppurataa. Ilmapallotennis, Patjatemput ja Palloillaan sisällä voisivat toimia myöskin. Lapset rakastavat haasteita, näistä pitää siis keksiä jotakin pientä kisaa. Kuka kiertää radan nopeimmin tai kekseliäimmin?

Leipomispäivä

Lapset rakastavat leipomista, ja sitä tulee nykyään harvoin tehtyä. Voitaisiin pitää leipomispäivä ja tehdä sämpylöitä ja jotain hauskoja muffinseja.

Luontoretket

Luontoretket syksyiseen värikkääseen metsään tekevät hyvää kaikille, mutta sinne lähtemistä joudun eniten houkuttelemaan. Hyvät eväät kruunavat retkihetken. Innostuimme muutama vuosi sitten etsimään geokätköjä, ja se on hauskaa. Sitä voi tehdä myös iltahämärässä.

Taidenäyttelyt ja kulttuuritapahtumat

Lomalla on aikaa myös piipahtaa kulttuuritapahtumissa tai tehdä kulttuuria kotona. Liian harvoin tulee kaivettua vesivärit esiin ja maalattua yhdessä. Se on yleensä hauskaa, kun siihen vaan tulee ryhtyneeksi. Musiikki soimaan ja pensselit esiin. Tärkeää ei ole lopputulos vaan hauska tekeminen. Jokainen voi valita yhden suosikkibiisin ja maalataan sen innoittamana. Mitä syntyy Antti Tuiskun biiseistä tai Hevisauruksesta?

Kylmät ja pimeät illat

Meillä nautitaan takkatulesta ja kynttilöistä sekä katsellaan leffaa. Uusien perheleffojen lisäksi on hauska katsoa myös klassikoita esim. ET:tä. Joskus leffaa katsellessa teemme toisillemme myös hierontaa, mutta se on aika harvinaista herkkua. Koskettaminen ja varpaiden hipsuttelu on ihanaa.

Lautapelit ja kirjat käyttöön

Meillä on vanha arkku täynnä lautapelejä, joita ei usein pelata. Olen todennut, että kun niitä nostaa esille olohuoneeseen, niihin tulee tartuttua ja joskus jopa teinit alkavat pelaamaan kavereiden kesken. Tai Uno-pelikortit ruokapöydän kulmalla saavat tarttumaan niihin ehkä iltapalalla. Minä rakastan kirjoja ja tätä perinnettä yritän myös lapsilleni siirtää. Kirja on loistava kaveri kaikissa elämän vaiheissa. Lomalla on ihana käpertyä yhdessä sohvalle mieluista kirjaa lukemaan tai kuunnella yhdessä äänikirjana esim. Harry Potteria.

Tärkeintä on nauttia hetkestä. Tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja olla yhdessä. Ja lasten kanssa kiukkuakin aina mahtuu lomapäiviin, mutta se on normaalia elämää. Nautitaan kiireettömyydestä ja ollaan läsnä toisillemmme.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi