Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Pois potilaan roolista

”Olenkohan mä ottanut potilaan roolin?”, mietti sydänsairauden varovaiseksi tekemä nainen. Ymmärrän naista, sillä itselleni taisi käydä samoin. Joitakin vuosia sitten sairastin sydänlihastulehduksen.

Riikka Haavisto
Julkaistu 6.6.2019
Kuva Anna Kara

Potilaan rooli tuli kuin luonnostaan. Pahimmillaan meni vartti, että pääsin muutaman metrin matkan sängystä keittiöön ja takaisin. Tauti jätti jälkeensä nopeasti laukkaavan ja toisinaan epäsäännöllisen sydämen rytmin. Kuntoutuminen oli hidasta.

Raju tauti teki minut varovaiseksi, ehkä pelokkaaksikin.

Elämää on kuitenkin elettävä eteenpäin. Pikkuhiljaa aloin laajentaa reviiriäni, hitaasti ja edelleen paljon leväten. Ihmeeltä suorastaan tuntui entisten kykyjen takaisin valloitus: pääsin kävelemään bussipysäkille, jaksoin kerätä ja kantaa pienet ruokaostokset, aloin selvitä kotitöistä itse. Kummastelin ihmisiä, jotka ottivat kykynsä tällaisiin toimiin itsestään selvinä.

Kun sydän alkoi kestää enemmän ja toimintakykyni pikkuhiljaa parani, alkoivat rajoitukset harmittaa. Jossain kohtaa ketutuskäyrä nousi huippuunsa ja totesin itsekseni, että potilaan rooli saa riittää.

Jumppakärpäsen puraisu

Nyt olen semmoisessa hyrisyttävässä kohdassa, että pystyn taas harrastamaan kevyttä liikuntaa. Siitä, kun tsemppasin kotitalon raput alas, nappasin postin ja kipusin hengästyen raput ylös, tuntuu olevan ihmisikä. Vaikka ei ole, muutama vuosi vain. Ja vieläkin, jos en ymmärrä levätä tarpeeksi, rappuskävely kertoo tilani – väsyneenä hengästyttää.

Ero entiseen on se, että hengästyminen ei enää pelota. Luotan siihen, että sydämeni jaksaa.

Paljon on muutenkin muuttunut. Hiljattain olen saanut jumppakärpäsen pureman ja voi pojat ja tytöt, että tuntuu mahtavalta! Olen saanut fysioterapeuteilta ja Kunnossa kaiken ikää -ohjelmasta mainioita liikuntavinkkejä.

Olen oppinut, että kaiken ikäisten ihmisten olisi hyvä harjoittaa kolmea elementtiä: lihasvoimaa, notkeutta ja tasapainoa. Lihasvoima on erityisen tärkeää ikääntyessä. Varsinkin reisi- ja pakaralihaksia kannattaa voimistaa, jotta arki sujuu. Toistettuna jo hitaat tuolilta nousut ja alas istumiset kehittävät jalkoihin voimaa. Tasapainoa voi harjoittaa vaikka yhdellä jalalla seisomalla.

Treeni auttaa

Lihasvoima alkaa heiketä merkittävästi viidenkympin vaiheilla, varsinkin naisilla, mutta onneksi treeni auttaa! Pelkkä kävelykin, sauvoilla tai ilman, on jo hyväksi. Tylsää? Ei välttämättä. Itsekseen kävelemällä voi ihmetellä luontoa tai availla tunne- ja ajatussolmuja. Tai sitten voi tutkia erilaisia kävelytapoja: rullaanko jalkapohjia, työnnänkö päkiällä vauhtia, käytänkö takareisiä ja pakaralihaksia… Mitäs jos nipistän vatsaa sisään ja päästän lonkat rennoiksi?

Kaverin kanssa kävellessä ehtii puhella monet kiintoisat jutut ja matkaa taittuu huomaamatta – no, kyllähän te tiedätte. Haluan vain sanoa, armas lukija, että missä vaiheessa toipumistasi tai elämääsi oletkin, toivoa on. Tartu toivon hippusiin ja lisää sitä myönteistä, mikä sinulle toimii. Epätoivon ja alakulon hetkiä tulee, mutta ne menevät ohi.

Kehoa ja sen jaksamista pitää kuunnella, mutta kohtuudella, sanoi fysioterapeutti. Näin on. Opetin oman lihani laiskaksi, mutta uskon, että voin totuttaa kehoni uudestaan myös liikkumaan. Ja olen jo huomannut, että liikunnasta tykkää sekä sydän että mieli. Ja väittävät, että liikunta ennaltaehkäisee myös muistisairauksia… Mitäs minun pitikään nyt tehdä?

 

PS. Kunnossa kaiken ikää -materiaalia, jumppa- ja liikuntaohjeita voi lukea ja tilata ilmaiseksi.

Lue myös, miten kulttuurikävely vaikuttaa kehoon ja mieleen.

Lue seuraavaksi