Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Ruokailoa kaikille

Ruokailoa kaikille

Ruoasta on lupa nauttia. Yksi nauttii ruoka-annoksen väreistä, toinen saa iloa makunystyröiden haastamisesta ja kolmas tuntee tyytyväisyyttä terveellisistä valinnoista.

Tuija Pusa
Julkaistu 24.8.2018
Päivitetty 26.2.2019
Kuva: Maija Ukko

Mukavat ruokamuistot ovat myös tärkeä osa jokaisen ruokailoa. Mieltäni hykerryttävät lapsuusmuistot mummolan voileipäkekseistä ja kahvissa pehmenneistä juustoleipäkuutioista. Näillä eväillä palaan edelleenkin lapsuuden huolettomiin tunnelmiin.

Ruokailoa voi joskus joutua hieman etsimään. Takaraivossa saattaa kalvaa huono omatunto, jos syöminen ei olekaan ihan suositusten mukaista. On turha soimata itseään ruokavalion puutteista. Sen sijaan voisikin keskittyä siihen, mitä hyvää omissa ruokatottumuksissa jo on. Lisäksi voi pohtia, miten tätä hyvää voisi vielä lisätä ja mikä tuottaa itselle ruokailoa.

Palkitsemista ja lohtua

Ruokailusta voi tehdä itselleen palkitsevaa: kaunis kattaus, syömiseen keskittyminen ja mauista nauttiminen nostavat ruokahetken arvoonsa. Joillekin puolestaan riittää vain se, että nälkä talttuu ja jaksaa taas touhuta. Hyvää ruoka-arkea on monenlaista. Liian suurta numeroa ruoasta ei tarvitse tehdä. Syömme elääksemme, emme elä syödäksemme! Mielihyvää, palkitsemista ja lohtua voi etsiä monista muista itselle mieluisista asioista.

Etsin aika ajoin uusia ruokaohjeita, joiden avulla yritän löytää omiin makutottumuksiini istuvia kasvispitoisia ruokia. Onnekseni Sydänmerkki-ruokaohjeissa yhdistyvät hyvän ruoan tekijät: maku, värikkyys, monipuolisuus ja terveellisyys. Moni näistä ohjeista onkin jo päätynyt vakiokäyttööni ja moni odottaa vielä jonossa sopivaa kokeiluhetkeä. Uudet löydöt palvelevat sekä makunystyröitäni että hyvinvointiani eli tuovat minulle ruokailoa. Arkeani helpottaa myös se, että kaupasta löytyy jo paljon valmiita tai vähän viimeistelyä vaativia Sydänmerkki-tuotteita.

Nautitaan ruoasta!

Tuija Pusa

Tuija Pusa
Ravitsemusasiantuntija
tuija.pusa@sydanliitto.fi
+358405358308

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi