Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Tyttö katsoo peiliin

Tyttö katsoo peiliin

Kuusivuotias Elina seisoo peilin edessä, kallistaa päätään ja hymyilee tyytyväisenä peilikuvalleen. Kaksi etuhammasta puuttuu, mutta se ei Elinaa haittaa – tyttö pitää peilikuvastaan.

Riikka Haavisto
Julkaistu 1.3.2019
Kuva Anna Kara

– Äiti, mä tykkään makaroonilaatikosta, Elina sanoo kännykkää selailevalle äidilleen.

– Niin minäkin, se on tosi hyvää, kulta, äiti vastaa.

Elina uskaltaa myös pyytää, mitä haluaa. Se taitaa olla yksi suuri ero sukupolvien välillä – nykylasten kanssa keskustellaan ja heidän toiveitaan kysytään enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Ainakin silloin kun kännykkä tai muu härpäke ei vaadi huomiota.

Lapsen – tai aikuisen – tahdon ja toiveiden kysyminen ja vastausten kuunteleminen vahvistaa itsetuntoa.

”Minut nähdään, minua kuunnellaan ja toiveeni otetaan huomioon, olen siis tärkeä.”

Naisellisen itsetunnon malli tulee kotoa

Monet kasvatusalan ammattilaiset sanovat, että puheita enemmän vaikuttavat mallit: se, miten äiti käyttäytyy, kohtelee itseään ja opettaa muut kohtelemaan itseään, mallittaa tytölle sen, kuinka arvokas hän uskoo olevansa.

Toisaalta naiselliseen itsetuntoon vaikuttaa myös isä. Isän läsnäolo ja ääneen lausuma ihailu vahvistavat tytön uskoa siihen, että hän on arvokas ja kaunis. Ja sitten aikuisena naisena haluttava.

Yhä visuaalistuva kulttuurimme laittaa naisen itsetunnon koetukselle.

Valokuvamallit ovat yhä nuorempia ja laihempia ja kuvat käsiteltyjä.

Kuvat vaikuttavat vahvasti alitajuntaan. Tietoista mieltä tarvitaan, jotta jaksaa uskoa kelpaavansa yli viisikymppisenäkin, ylipainoineen ja ryppyineen.

Suomalaisen naisen arvo on perustunut tekemiseen

Näin tv-ohjelman Kuubasta, jossa kaupallista viestintää ei ole ollut vuosikymmeniin. Kaikki haastatellut, monen kokoiset ja näköiset tavalliset naiset uskoivat olevansa ihania! Luin myös tutkimuksesta, jonka mukaan jo kymmenen minuutin naistenlehden selailu huonontaa naisen itsetuntoa. Näin voisi olla naistenlehtien kuvamaailman takia. Totta tai tarua, varman päälle pelaava lukee Sydän-lehteä!

Myös sairastelu voi heikentää naisen itsetuntoa. Kun en jaksa enkä pysty niin kuin ennen, kelpaanko silti? Suomalaisen naisen arvo on maamme aiemman köyhyyden vuoksi perustunut paljolti tekemiseen ja usein venymiseen yli oman todellisen jaksamisen. Tomeria emäntiä on ihailtu ja kunnioitettu. Vauraammissa Keski-Euroopan maissa naisille on ollut sallitumpaa huolehtia myös itsestään.

Itse haaveilen toisinaan elämästä kaukaisilla Tyynenmeren saarilla, jossa on niin lämmintä, että sekä naiset että miehet voivat halutessaan enimmäkseen vain oleilla. Hedelmät kypsyvät puissa itsekseen ja merestä saa kalaa helposti. Ei tarvitse huolehtia D-vitamiinipillereistä eikä omega-kolmosista. Ilmastonmuutos ei haittaa elämää haavemaailmassa…

Unelmaelämää odotellessa piristän itseäni värikkäillä vaatteilla, hyvällä ruualla, sopivalla liikunnalla ja kehumalla pienestäkin syystä tuttuja ja tuntemattomia naisia: kyllä me ollaan viisaita, taitavia ja ihania! Osataan monenmoista ja opitaan laiskottelemaankin.

Riikka Haavisto

Kirjoittaja on tamperelainen freelance-toimittaja

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi