Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Savuttomuus ei ole jonkun puuttumista

Savuttomuus ei ole jonkun puuttumista

Koska tupakointiin opitaan, siitä on myös mahdollista oppia pois. Irrottautuminen tulee mahdolliseksi, kun motivaatio on riittävän vahva.

Terhi Koivumäki, kehittämispäällikkö, Neuvokas perhe
Julkaistu 5.11.2018
Päivitetty 28.1.2022

On turha katua sitä, että ryhtyi aikanaan polttamaan. Vaikka tupakointi on terveydelle haitallista, jokainen tupakoija on myös kokenut saavansa siitä jotain hyvää. Entisten tupakoitsijoiden kokemukset kuitenkin osoittavat, että kaiken, minkä tupakka antaa, saa muutenkin. Elämä ei muutu tylsemmäksi eikä vastoinkäymisistä ole yhtään vaikeampi selviytyä.

Halu tai tarve polttaa opitaan. Fyysisesti se perustuu nikotiinin vaikutuksiin aivoissa, psyykkisesti yksilön omiin kokemuksiin ja historiaan. Tupakointia aloitteleva nuori oppii nopeasti käyttämään tupakkaa moneen eri tarkoitukseen; savuttomana pysyvät nuoret opettelevat muita keinoja selvitä samoista tilanteista. Vuosien kuluessa tupakoivan voi olla jo vaikea uskoa, että elämästä voi ylipäätään nauttia tai selvitä polttamatta.

Tupakointi aiheuttaa riippuvuuden

Tupakointi ei ole mikä tahansa tapa. Se aiheuttaa vahvan nikotiiniriippuvuuden lähes kaikille tupakoitsijoille. Lisäksi se kietoutuu monin tavoin arkielämään ja sen tilanteisiin tupakkatauoista hermosavuihin ja illanviettoihin. Siteiden katkaiseminen voi olla vaikeaa ja tavallisesti ihmiset joutuvatkin yrittämään useita kertoja ennen lopullista onnistumista.

Koska tupakointiin opitaan, siitä on myös mahdollista oppia pois. Irrottautuminen tulee mahdolliseksi, kun motivaatio on riittävän vahva.

Hyvä motivaatio tarkoittaa uskoa siihen, että ei enää tarvitse tupakkaa mihinkään. Ei riitä, että tietää pärjäävänsä savuttomana, vaan se täytyy myös sisäistää. Siksi tupakoinnin lopettamiseen ei ole parasta mallia. Oivallus syntyy ihmisille aina omalla tavallaan.

Seuraavien asioiden pohtiminen voi auttaa tupakoinnin lopettamisen päätöksen tekemiseen:

  • Kauanko olet tupakoinut? Mikä sai sinut aloittamaan?
  • Millaisissa tilanteissa yleensä tupakoit? Mikä saa sinut polttamaan juuri silloin? Liittyykö tilanteeseen sosiaalista painetta vai onko kyse omasta tunteesta, että et voi pärjätä ilman tupakkaa?
  • Miten voisit selvitä näistä tilanteista tupakoimatta? Auttaisiko sinua, jos konkreettisesti listaat hankalimmat tilanteet ja yhden tai kaksi toimintakeinoa jokaisen varalle?
  • Mitkä ovat niitä tupakointitilanteita, joista voisit helpoiten luopua? Auttaisiko sinua, että luovut ensin niistä ja jatkaisit sitten vaikeampiin?
  • Oletko joskus ollut polttamatta pitemmän jakson? Miten se silloin onnistui?
  • Oletko aiemmin harkinnut lopettamista tai vähentämistä? Mitkä syyt silloin olivat?
  • Mitä pitäisi nyt tapahtua, että lopettaisit?
  • Mistä koet, että sinulle olisi eniten apua, että pystyisit lopettamaan?
  • Mikä on suurin haaste lopettamiselle?

Valitse rohkeasti juuri itsellesi sopivat tavat vähentää tai lopettaa. Kukaan muu ei tunne syitäsi tupakoida tai lopettaa paremmin kuin sinä.

 

Lue myös:

Tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan myöhäistä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi