Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Ruoka ja hyvinvointi / Sinkun ruokakulut hallintaan

Sinkun ruokakulut hallintaan

Sinkun ruoka yhden hengen taloudessa tulee usein taiteiltua niin ja näin. Poimi vinkit fiksuun ruokahuoltoon

Mari Olli, ruokakasvatuksen ja ruokapalveluiden asiantuntija
Julkaistu 2.1.2019
Päivitetty 9.12.2020
Kuva: Neuvokas Perhe / Elina Himanen

Osa elää kahvilla ja leivällä, koska ruokaa ei huvita laittaa vain itselle. Jos kaupastakin tulee noukittua vähän mitä sattuu, tulee helposti myös turhaa rahanmenoa ruokahävikin muodossa.

Viisi vinkkiä fiksuun ruokahuoltoon:

1. Suunnittele

Tee etukäteen viikon tai ainakin muutaman päivän ruokalista. Näin lautasella on monentyyppisiä ruokia ja kaupassakäynti sujuu nopeammin. Voit vaikka päättää, että maanantaina ja torstaina on keittopäivä, tiistaina ja perjantaina syödään uuniruokaa.

Raaka-aineissakin vaihtelu virkistää: toisinaan keitto tehdään kasviksista, joskus jauhelihasta tai kalasta. Hyödynnä välillä edellispäivien tai -viikkojen valmiita ruokia jääkaapista ja pakasteesta.

2. Lounasta ravintolassa, ainakin välillä – se auttaa syömään vaihtelevasti ja monipuolisesti etenkin kasvisosastosta

Lounaan syöminen kodin ulkopuolella ei edes tule kovin kalliiksi, kun kotiin ei tarvitse varata kovin paljoa muuta ruokaa, mikä pahimmassa tapauksessa jää syömättä.

3. Valitse valmisruokia

Jos koet vaikkapa kalaruuan valmistuksen hankalaksi, hanki valmis vaihtoehto kaupan pakasteista ja tuoretuotteista. Ruuan terveellisyydestäkään ei tarvitse kantaa huolta, kun valitset tuotteen, jolla on Sydänmerkki.

4. Puhtia puurosta

Kun syöt lounaan tai päivällisen lautasmallin mukaan, päivän toinen lämmin ruoka voi olla mainiosti edullista puuroa. Suurimoita, hiutaleita, nesteitä ja päällisiä vaihtelemalla makuvaihtoehdot eivät heti lopu kesken.

5. Muista kaikenlaiset kasvikset

Jos salaatit maistuvat huonommin, kerää päivän kasvisannoksesi leivänpäällisvihanneksista ja pakasteista tai kaupan valmissalaateista. Pussillinen tai puolikas pakastekasviksia kypsyy hetkessä mikrossa tai kattilassa ja ongelma jääkaappiin nahistuvista porkkanoista, salaateista tai kukkakaalista poistuu.

Ruokaohjeet viikon varrelle: Sydänmerkki.fi/reseptit

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi