Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sydänsairauksien tutkimukset / Sydämen toimintavaiheet

Sydämen toimintavaiheet

Sydämen toiminta jakautuu kammioiden supistus- ja täyttymisvaiheisiin.

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 31.8.2018
Päivitetty 1.8.2019
Kuva: Jarno Hämäläinen

Sydämen toiminta tapahtuu kammioissa. Supistusvaiheessa (systole) oikea ja vasen kammio pumppaavat verta eteenpäin. Keuhkovaltimoläppä oikealla ja aorttaläppä vasemmalla avautuvat päästäen veren virtaamaan; vastaavasti kolmiliuska- ja hiippaläppä sulkeutuvat estäen verta virtaamasta taaksepäin kammioista eteisiin. Supistuksen eli systolisen toiminnan tehokkuutta määritellään ejektiofraktion avulla. Normaali ejektiofraktio on yli 50 % eli kammiot pumppaavat joka kerran supistuessaan yli puolet niihin kertyneestä verestä eteenpäin.

Systolen päätyttyä supistuneet kammiot alkavat uudelleen laajentua. Alkaa täyttymisvaihe (diastole). Laajenevat kammiot imevät verta eteisistä, joihin sitä on kertynyt systolen aikana. Kammioiden täyttyminen ei ole pelkästään passiivista, paine-erosta johtuvaa, vaan laajeneminen on aktiivinen, energiaa kuluttava tapahtuma. Kolmiliuska- ja hiippaläppä avautuvat sallien virtauksen eteisistä kammioihin. Keuhkovaltimo- ja aorttaläppä sulkeutuvat estäen jo pumpatun veren valumisen taaksepäin takaisin kammioihin.

Diastole jaetaan kahteen vaiheeseen. Varhainen eli E-vaihe (engl. early ’varhainen’) johtuu eteisen ja kammion välisestä paine-erosta ja kammion aktiivisesta laajenemisesta. Diastolen loppupuolella eteiset supistuvat tehostaen kammioiden täyttymistä. Tätä kutsutaan A-vaiheeksi (engl. atrial ’eteisen toimintaan liittyvä’). Näiden toimintavaiheiden virtausnopeuksia mitataan ultraäänitutkimuksessa Dopplerin periaatteella, ja nopeuksien suhdetta kutsutaan E/A-suhteeksi.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi