Hyppää sisältöön
Etusivu / Antoisa yhteistyö Syke ry:n kanssa

Karpatiat ry haki ja sai yhdessä Sydän- ja keuhkosiirrokkaat Syke ry:n kanssa vuodelle 2022 Sydänsäätiöltä avustuksen kehittääkseen yhteistä toimintaa ja viestintää. Olemme molemmat melko pieniä valtakunnallisia yhdistyksiä, joten meidän on mielekästä yhdistää voimiamme saadaksemme jäsenillemme edemmän antoisaa toimintaa ja mukavaa tekemistä. Yhteistyö lisää myös mahdollisuuksiamme yhteistyöhön terveydenhuollon toimijoiden kanssa.

Toteutamme avustuksella neljä yhteistä työpajaa, joissa molempien yhdistysten vapaaehtoistoimijat tutustuvat toisiinsa ja yhdistysten toimintaan, sekä hakevat yhteisen tekemisen, toiminnan ja viestinnän mahdollisuuksia. Tähän mennessä olemme pitäneet työpajoista jo kaksi, Läntisen ja Pohjoisen alueen työpajat Tampereella ja Oulussa. Tunnelma on ollut rento ja lämmin, ja molemmin puolin löytyy aitoa halua vahvistaa yhteistyötä. Olemme jo sopineet mm. yhteistä tapaamisista vertaistukiryhmien kesken, yhteisestä kurssista ja yhteisten tapahtumien suunnittelusta.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot