Hyppää sisältöön
Etusivu / Hallitus kokoontui suunnittelemaan yhdistyksen toimintaa

Hallitus kokoontui suunnittelemaan yhdistyksen toimintaa

Yhdistyksen hallitus kokoontui elokuun viimeisenä viikonloppuna työpajaan suunnittelemaan sekä syksyn että tulevan vuoden toimintaa.

Yhdistyksen hallitus kokoontui elokuun viimeisenä viikonloppuna työpajaan suunnittelemaan sekä syksyn että tulevan vuoden toimintaa. Korona-aika on vaikuttanut meilläkin jonkin verran toiminnan toteutusmahdollisuuksiin. Nyt olemme toiveikkaita sen suhteen, että pääsisimme palaamaan aikaisemmin kaltaiseen toimintaan. Huomioimme toki terveysturvallisuuden aina ohjeiden mukaan.

Pyrimme saamaan kaikkien Karpalo-vertaistukiryhmien tapaamiset käyntiin. Otamme yhdistyksemme toimintaan mukaan myös korona-aikana opitun verkkotoiminnan parhaat puolet. Meillä tulee olemaan muutama säännöllisesti kokoontuva verkkoryhmä ja suunnittelimme syksyksi webinaaria. Vertaistukihenkilöiden keskinäisiä, heidän toimintaansa tukevia tapaamisia järjestetään verkon kautta ja hallitus kokoontuu verkkotapaamisissa. Ensi keväälle lähdetään suunnittelemaan kuitenkin ihan livenä toteutuvaa Vuositapaamista.

Ensi vuonna panostamme viestintään ja yhteistyöhön terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Tavoitteemme on, että mahdollisimman moni vastasairastunut ja hänen läheisensä löytäisi yhdistyksemme tarjoaman tuen ja toiminnan. Tähän pohdimme ja löysimmekin keinoja, otamme mieluusti myös kaikki uudet ideat ja ajatukset vastaan.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot