Hetki taidekodin leppeässä ilmapiirissä

Metsä ja taide tarjoavat mahdollisuuden rauhoittua.

Tutkimukset todistavat, että metsässä liikkuminen alentaa stressitasoa. Metsään siis kannattaa mennä. Kun metsää on vähemmän saatavilla, aion laskea sydämen sykettä ja verenpaineen tasoa taiteen parissa.

Ulkona päivä muuttuu jo illaksi ja puiston hevoskastanjat ovat riisuneet kesäasunsa. Kun astun töölöläiseen asuntoon, on kuin aika pysähtyisi. Tai ei se enää ole yksityisasunto, se on taidekoti Kirpilä. Lääkäri Juhani Kirpilä kuoli 1988, mutta taide jäi. Kirpilä lahjoitti kotinsa ja keräämänsä suomalaisen taiteen kokoelman Suomen Kulttuurirahastolle. Asunnosta muovautui taidemuseo, ja ovet yleisölle avautuivat kesäkuussa 1992. Kesäkuussa taidekoti Kirpilä täytti 25 vuotta.

Metsän myönteiset vaikutukset näkyvät varttitunnissa. Sama vaikutus tuntuu olevan myös taidekodin 80-lukulaisella tunnelmalla. Maalaukset ja grafiikan vedokset kiertävät seiniä, veistokset ja 1800-luvun venäläinen posliinikokoelma odottavat katsojaa ja flyygeli soittajaa, kristallikruunut luovat juhlavan tunnelman ja suuret kasvit tuovat kodin tunnun. Perhevalokuvat tuovat asukkaat vieraalle tutummaksi.

Sohvalle on hyvä istahtaa ja pysähtyä, vain katsella ympärille ja ihastella.

Vierailusta on kulunut vuosi. Silti muistan Kirpilän puhelimen, jonka numerolevyä lääkäri luultavasti pyöritti ahkeraan. Ja miten sisään tuotu kuusi tuoksui joululta. Ja kaikki se taide.

On oikeastaan Ritva Viljasen ansiota, että vierailimme Kirpilässä. Anna-Maija Järvi-Herlevi kirjoitti Viljasesta jutun, jossa Viljanen kertoo lempimuseoistaan. Jutussa Viljanen kertoo, että hänen museosuosikki on Helsingin sydämessä sijaitseva Taidekoti Kirpilä. Juttu oli valmis mutta kuvat puuttuivat.

Myönnän, että kuvauskeikka oli minulle mieluinen. Kirpilässä kului useampi tunti. Osallistuimme opastetulle kierrokselle ja välillä istuskelimme. Ihastelimme maisemia ja keskustelimme taiteesta.

Pohjoisella Hesperiankadulla sijaitsevan funkistalon kuudes kerros osoittautui lähes metsän veroiseksi rauhoittumispaikaksi. Metsän tuoksua sinne ei saanut, kuusesta huolimatta.