Myrskyluodon Maija ylistää merta ja ihmisenä kasvua

Anni Blomqvistin uljas eepos 1800-luvun köyhän, karun Simskälan pieneläjistä – ja etenkin kovin koetellun Maijan kohtalosta – puhuttelee tämänkin ajan ihmisiä.

Miksi? Koska se kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun olosuhteet ovat ihmistä vahvemmat; kun puhe oman onnensa sepistä kääntyy rienaukseksi – eihän luontoa ihmisen tahdolla lannisteta. Tänään maijat ja jannet eivät menehdy myrskyissä tai heikoilla jäillä, vaan sortuvat ylikansallisten yhtiöitten perkauksissa, mutta tuska yhdistää. Siitä kasvaa ylisukupolvinen köysi.

Tarina vetoaa myös toisella tasolla. Se kertoo ajasta, jolloin ihmiset elivät luonnon rytmissä, kehonsa voiman ja aistiensa valppauden varassa. Meidän näkökulmastamme elämisen tuntu oli vahva ja väkevä.

Jussi Helmisen ja Matti Puurtisen hieno, nykyklassikoksi yltänyt Myrskyluodon Maija on tullut suomalaisille läheiseksi. Se ei kuitenkaan ole merkinnyt samaa kuin Åke Lindmanin lumoava televisiosarja: Lasse Mårtenson sävelsi musiikin, johon katsojat leimautuivat.

Entä Helsingin Kaupunginteatterin uusi versio Myrskyluodon Maijasta, versio, jossa soi Mårtensonin aito musiikki?

Seppo Parkkisen käsikirjoituksessa on omintakeinen painotus. Keskiössä on Maijan (Laura Alajääski) ja Jannen (Aaro Wichmann) suhteen kypsyminen ja Maijan kasvu ihmisenä. Elämän harvinaiset ilot, kuten Antti Timosen nasevan suutari Pellen käynnit, valaisevat raadannan harmaannuttavaa arkea ja antavat etenkin lapsille elämänvoimaa. Parkkisen näkemys on perusteltu ja harkittu. Se voi toki yllättää, mutta myös avata Blomqvistin kirjoista uusia tasoja.  Itse hätkähdin aloitusta, joka toi mieleen Ulla-Lena Lundbergin varhaisen romaanin Kungens Anna rajun soutukohtauksen, ja unenomaista päätöstä, jossa leskivaimo Maija nousee kaljaasin kannelle saateltuaan lapsensa itsenäiseen elämään.

Teksti, tapahtumat ja Katariina Kirjavaisen synkeästä heleään liikkuva, vahvasti värejä hyödyntävä ja kauneutta tihkuva lavastus käyvät hiottua vuoropuhelua. Musiikki vuoroin taustoittaa, vuoroin nousee päärooliin. Se ei kuitenkaan kuljeta tarinaa, vaan paljastaa tunnetasolla sen, mitä repliikeissä ei sanota ääneen.

Upeat laulunumerot lisäävät Myrskyluodon Maijan tenhoa. Laura Alajääskin ja Aaro Wichmannin tulkinnat lumoavat kuulijan.

Eniten hätkähdytti Jyrki Karttusen koreografia, joka vaihteli ilmeikkäistä, luontevasti kokonaisuuteen istuvista jaksoista suorastaan häiritseviin, päällekäypiin luonnonhenkien hyökkäyksiin. Miksi ohjaaja Kari Rentola ei luota koruttomien kohtausten kantovoimaan? Muutoin ohjaus kulkee soljuvasti, nostaa ihmisiä, ei arkaile kuolemaa eikä kipua, vaikkei annakaan niille elämää suurempaa paikkaa.

Aivan niin: Rentolan ohjauksessa ei ole rooleja, vaan ihmisiä, joihin katsojan on helppo samastua. Siitä syntyy tosi elämys.

 

Anni Blomqvist – Lasse Mårtenson – Seppo Parkkinen – Maija Vilkkumaa: Myrskyluodon Maija. Musikaali. Ohjaus Kari Rentola, kapellimestari Eeva Kontu, koreografia Jyrki Karttunen, lavastus Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelu Riitta Anttonen, Valosuunnittelu Wiliam Iles. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatteri 24.8., arvio kirjoitettu esityksen 26.8. pohjalta.