Sepelvaltimotauti on myös naisten sairaus

Jos naisen sepelvaltimotautia pitäisi luonnehtia mahdollisimman lyhyesti yhdellä lauseella, tämä voisi kuulua: Naisen sepelvaltimotauti on samanlainen kuin miehen, mutta alkaa keskimäärin kymmenen vuotta myöhemmin. Tämä toteamus vaatii kuitenkin joitakin tarkennuksia, koska erojakin on.

Oireet

Joskus väitetään, että naisilta puuttuvat sepelvaltimotaudin tyypilliset oireet. Tämä on omiaan aiheuttamaan turhaa huolta, kun pelätään, että ”mikä vain” voi olla sepelvaltimotaudin oire tai että ”ei naisen oireista saa tolkkua”. Asiantuntijat ovat jopa varoitelleet, että naisen tuiki tyypillinen angina pectoris uhkaa jäädä vaille huomiota, kun odotetaan oireiden aina olevan ”epätyypillisiä”. Todellisuudessa naisten ja miesten tuntemukset eivät merkittävästi eroa toisistaan, kun sepelvaltimo tilapäisesti tukitaan pallolaajennuksen yhteydessä.

Tilastollisesti sepelvaltimotautia sairastavilla naisilla esiintyy enemmän ”epätyypillisiä” liitännäisoireita kuten kipua hartioissa, kaulalla, leuassa tai vatsalla, pahoinvointia, väsymystä ja hengenahdistusta. Henkiseen paineeseen liittyvät rintakivut ovat myös naisilla yleisempiä kuin miehillä. Kun huomio muistetaan kiinnittää pääasioihin – heikentyneeseen rasituksen (sekä fyysisen että psyykkisen) sietoon ja rintakivun tai vastaavan tuntemuksen laaja-alaisuuteen – erehdykset voidaan yleensä välttää.

Naisten erilaiset oireet johtuvat osittain siitä, että naiset sairastuvat iäkkäämpinä, jolloin heillä on jo monia muita, oirekuvaa muokkaavia vaivoja.

Tutkimukset

Koska sepelvaltimotaudin oireet naisilla eivät siis ole ”mitä vain”, oireiden huolellinen tarkastelu on heilläkin tutkimusten lähtökohta.

Kliinisen rasituskokeen osuvuus on naisilla jonkin verran huonompi kuin miehillä. Tutkimuksen hyvä saatavuus tekee siitä kuitenkin useimmiten ensisijaisen tutkimuksen myös naisilla epäiltäessä ahtauttavaa sepelvaltimotautia. Asiantuntevasti osana kokonaisuutta tulkittuna rasituskoe antaa naisillakin hyödyllistä tietoa. Se ei kuitenkaan (kuten ei miehilläkään) ole yksiselitteinen ”kyllä–ei” -tutkimus. Siten tutkimuksia on jatkettava normaaliksi tulkitun rasituskokeen jälkeen, jos oireet viittaavat sepelvaltimotautiin.

Toisaalta: mitä hatarammin perustein rasituskokeeseen lähdetään, sen huonompi on poikkeavaksi luokitellun rasituskokeen osuvuus – niin naisilla kuin miehillä. Turha tutkimus esimerkiksi nuoren naisen pistävän rintakivun vuoksi voi tuottaa niin sanotun väärän positiivisen tuloksen, mikä herättää aiheetonta huolta ja tarpeettomia jatkotutkimuksia.

Muita tutkimuksia sepelvaltimotautia epäiltäessä ovat sydänperfuusion gammakuvaus ja rasitusultraäänitutkimus, sepelvaltimoiden tietokonekerroskuvaus ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaus.

Hoito

Hoitoperiaatteet ovat naisilla ja miehillä samanlaisia, oli kyseessä sitten äkillinen sepelvaltimotautikohtaus tai vakaa sepelvaltimotauti. Hoitomuodon valinnan ratkaisee taudin yksilöllinen luonne eli tarve ennusteen parantamiseen ja oireiden lievittämiseen, ei sukupuoli.

Riskitekijät ja ehkäisy

Naisilla ja miehillä on samat sepelvaltimotaudin ja muiden valtimosairauksien riskitekijät: kolesteroli, verenpaine, tupakointi ja diabetes. Psyykkinen kuormitus ja huono sosiaalinen asema ovat myös riskitekijöitä kummallakin sukupuolella. Naisilla tupakointi ja diabetes ovat erityisen painavia vaaratekijöitä. Keskivartalolihavuus etenkin nuorilla ja keski-ikäisillä altistaa diabetekselle ja kohonneelle verenpaineelle.

Naisten sepelvaltimotaudin yleistyminen osuu vaihdevuosi-ikään, kuitenkin ilman jyrkkää, hyppäyksellistä nousua. Estrogeenin puutteen on epäilty olevan naisten sepelvaltimotaudin taustatekijä. Estrogeenilla onkin myönteistä vaikutusta verisuonten toimintaan ja kolesteroliarvoihin. Poikkeavan varhaiset vaihdevuodet ja munasarjojen monirakkulatauti ovat naisten erityisiä riskitekijöitä. Valitettavasti vaihdevuosien hormonikorvaushoidolla ei kuitenkaan ole saatu naisten sepelvaltimotautia vähenemään. Mahdollisesti estrogeenin kielteiset vaikutukset rasva-aineenvaihduntaan sekä tulehdus- ja hyytymisarvoihin kumoavat myönteiset vaikutukset.

Sepelvaltimotauti, sairastettu aivohalvaus ja aiempi laskimotukos ovat vaihdevuosien hormonikorvaushoidon vasta-aiheita. Vaikeiden vaihdevuosioireiden yhteydessä hoidon hyödyt ja riskit arvioidaan yksilöllisesti. Laastari- ja geelivalmisteet ovat suun kautta otettuja suotuisampia.

Terveet naiset voivat käyttää hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireiden hillintään. On mahdollista, että varhain aloitettu hoito voi jopa vähentää valtimotautiriskiä, iäkkäämpänä lisää sitä. Valtimotautien ehkäisy ei kuitenkaan ole hormonikorvaushoidon aihe.

Sepelvaltimotautia ehkäisevien lääkehoitojen, statiinien ja verenpainelääkkeiden, hyödyt ovat samat naisilla ja miehillä, kun sairastumisen riski on saman suuruinen.

Raskausajan häiriöt ennakoivat tulevaa

Raskauden aikaiset häiriöt saattavat antaa naisille ainutlaatuista tietoa valtimosairauksien vaarasta myöhemmällä iällä. Raskausajan diabetes ja kohonnut verenpaine paranevat usein lapsen syntymän jälkeen, mutta ennakoivat vastaavia ongelmia myöhemmällä iällä ja viime kädessä valtimotautien vaaraa. Siksi terveelliset elämäntavat ja riskitekijöiden seuranta ovat erityisen tarpeellisia tässä tilanteessa.

Rintakivut ja ”normaalit” sepelvaltimot: pienten suonten tauti

Yksi selvä ero naisten ja miesten sepelvaltimotaudissa on: naisilla on enemmän ”sepelvaltimotautia normaalein sepelvaltimoin”.  

Miten voi sairastaa sepelvaltimotautia, vaikka sepelvaltimot ovat ”normaalit”? Tämä perustuu sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen puutteisiin tutkimusmenetelmänä. Aiempi käsitys, että varjoainekuvaus on ylin tuomari, joka osoittaa lopullisesti, ”onko” sepelvaltimotautia vai ”ei”, on osoittautunut puutteelliseksi. Varjoainekuvaus on kyllä erinomainen ja välttämätön tutkimus selvitettäessä, onko sepelvaltimoissa ahtaumia, jotka soveltuvat pallolaajennukseen tai ohitusleikkaukseen. Tämä on kuitenkin vain osatotuus. ”Avoimet sepelvaltimot – ei tautia” on vanhentunut käsitys.

Sepelvaltimot voivat olla avoimet ja väljät, mutta suonen seinämän sisään saattaa kätkeytyä huomattava määrä valtimotaudille ominaista ateroomamassaa eli plakkia. Tällöin sepelvaltimon toiminta voi muuttua siten, että rasitustilanteissa, sydänlihaksen hapen tarpeen lisääntyessä, se ei laajenekaan, kuten pitäisi, vaan suorastaan supistuu.

Toinen mahdollisuus on, että pienten, kuvauksessa näkymättömien vastussuonten toiminnan säätely on puutteellista. Hanat eivät avaudu, vaikka lisää virtausta tarvittaisiin. Tällä tautimuodolla on ollut monta nimitystä. Aikaisemmin käytettiin yleisesti nimeä syndrooma X eli X-oireyhtymä. Nykyään suositaan nimeä ”mikrovaskulaariangina”, jonka voisi suomentaa pienten suonten sepelvaltimotaudiksi.

Pienten suonten taudille on ominaista, että siitä kärsivällä on angina pectoris -typpinen rasitusrintakipuoireisto, johon saattaa liittyä tyypillisestä poikkeavia lisäpiirteitä, kuten kivun liittyminen tavallista enemmän psyykkiseen rasitukseen, kipujen pitempi kesto kuin suoniahtaumasta johtuvassa angina pectoriksessa ja nitrovalmisteiden huono teho. Kun sepelvaltimot kuvataan, niissä ei näy merkittäviä ahtaumia.

Laajaan käyttöön soveltuvaa yksiselitteistä pienten suonten taudin testiä ei ole. Diagnoosi perustuu oireiden huolelliseen läpikäyntiin ja kuvauksessa avoimiin sepelvaltimoihin.

Kaikki rintakivut ”normaalein” sepelvaltimoin eivät ole pienten suonten tautia. Rintakehän seinämästä ja muista tukirakenteista johtuvat vaivat ovat tavallinen rintakipujen syy. Kohonneeseen verenpaineeseen ja eräisiin muihin tiloihin liittyvä kammioiden käyttövaiheen jähmeys eli diastolinen vajaatoiminta aiheuttaa hengenahdistukseen painottuvan rasitusoireiston, johon voi osana liittyä myös kiputuntemusta. Ultraäänitutkimus on avuksi tämän syyn arvioinnissa.

Pienten suonten taudin hoito on yksilöllistä. Toimenpidehoidot kuten pallolaajennus tai ohitusleikkaus eivät luonnollisestikaan tule kyseeseen. Beetasalpaajista on usein apua oireisiin. Statiinit ja ACE:n estäjät parantavat valtimoiden laajenemiskykyä, ja niitä on syytä käyttää erityisesti jos kolesteroli- tai verenpainearvot ylittävät suositukset. Joskus tarvitaan kipukynnystä nostavaa hoitoa lääkkeillä, joita käytetään myös masennuksen hoitoon.