Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sydänsairauksien tutkimukset / ​Kaksi miljoonaa euroa sydäntutkimukseen

​Kaksi miljoonaa euroa sydäntutkimukseen

Sydäntutkimussäätiön suurin apuraha myönnettiin tänä vuonna äkillisen sydänpysähdyksen tutkimukseen.

Marja Kytömäki
Julkaistu 20.4.2018
Päivitetty 27.2.2019
Kuva: Jarno Hämäläinen

Suurimman kolmivuotisen 180 000 euron apurahan saa professori Heikki Huikurin tutkimusryhmä Oulun yliopistosta äkillisen sydänpysähdyksen syiden ja vaaran tunnistamisen tutkimukseen. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää muiden kuin valtimosairauksien aiheuttamien sydänpysähdysten syitä ja toimintamekanismeja sekä tunnistaa etenkin nuoret henkilöt, joilla on suurentunut vaara odottamattomaan sydänpysähdykseen. Tutkimus tehdään yhteistyönä Oulun yliopiston kardiologian tutkimusryhmän, oikeuslääketieteellisen tutkimusryhmän, geeni- ja syöpäbiologian tutkimusryhmän ja Miamin yliopiston tutkimusryhmän kanssa.

Merkittävät vähintään 100 000 euron apurahat myönnettiin kolmelle tutkimusryhmälle.

Akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran Helsingin yliopistossa toimivalle tutkimusryhmälle myönnettiin 120 000 euron apuraha pikkulasten sydänlihasrappeuman molekyylitason mekanismeja selvittävään tutkimukseen.

Professori Tatu Juvosen Oulun yliopistossa toimiva tutkimusryhmä sai 100 000 euron apurahan aortan ja ääreisvaltimoiden sairauksia koskevaan tutkimukseen.

Professori Olli Raitakarin Turun yliopistossa toimivalle työryhmälle myönnettiin 100 000 euron apuraha epidemiologiseen tutkimukseen.

Sydäntutkimussäätiö tukee pitkäjänteistä sydän- ja verisuonisairauksien tutkimustyötä tänä vuonna kahdella miljoonalla eurolla. Tukea saa yhteensä 74 sydäntutkijaa tai tutkimusryhmää. Osalla tuesta rahoitetaan ICEMAN-eteisvärinätutkimusta.

Kaikkien apurahansaajien nimet ja tutkimusaiheet julkistetaan www.sydantutkimussaatio.fi-sivustolla.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi