Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sairastuneen liikunta / ​Ylipainon vähentäminen ehkäisee tehokkaasti liikkumisen vaikeuksia

​Ylipainon vähentäminen ehkäisee tehokkaasti liikkumisen vaikeuksia

THL:n tutkijat ovat selvittäneet liikuntakyvyn merkitystä ikääntyvän väestön toimintakykyyn. Jos mitään ei tehdä, liikkumiskyvyltään heikentyneiden ihmisten määrä kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2044 mennessä.

Marja Kytömäki
Julkaistu 28.2.2019
Päivitetty 25.3.2020

Ennusteen mukaan vakavasti liikkumisrajoitteisten ihmisten määrä kasvaisi 200 000:sta 400 000:een aikavälillä 2011–2044. Ylipainon vähentäminen puoleen pienentäisi liikkumisrajoitteisten määrää 20 prosenttia.

Liikkumista rajoittavia tekijöitä ovat ylipaino, vähäinen liikunta ja tupakointi. Terveys 2000 -tutkimuksen ja sen 11 vuoden seurannan pohjalta laadittiin tilastollinen malli liikkumisrajoitteiden riskitekijöistä ja niiden muutoksista. Liikkumisrajoitteisiksi määriteltiin ihmiset, jotka itse arvioivat, että puolen kilometrin kävely on heille vaikeaa.

Mallin pohjalta tehdyissä analyyseissä vähennettiin tai poistettiin liikkumiskyvyn riskitekijöitä yksi kerrallaan tai kaikki kolme yhtä aikaa.

– Haimme vastausta kysymykseen, kuinka paljon liikkumisrajoitteiden yleisyyteen voidaan vaikuttaa vähentämällä niiden tärkeimpiä riskitekijöitä, kertoo tutkimuspäällikkö Tommi Härkänen.

Eniten vaikutusta liikkumisrajoitteiden yleisyys ja ylipainon vähentäminen ovat yhteydessä toisiinsa. Tupakoinnin vähentämisen ja liikunnan lisäämisen vaikutus on pienempi. Vähäinen liikunta ja lihavuus kietoutuvat kuitenkin toisiinsa, joten osa lihavuuden vähentämisen vaikutuksesta voi johtua myös liikunnan lisäämisestä. Ylipainon rajana pidettiin tässä painoindeksiä 25 tai enemmän.

– Kaikkien riskitekijöiden poistaminen väestöstä on epärealistinen toive. Lähelle samaa päästäisiin kuitenkin jo sillä, jos liikakiloista saataisiin puolet pois, Härkänen sanoo.

Ennusteet saattavat kuitenkin antaa jopa liian myönteisen kuvan tulevaisuudesta, sillä ne perustuvat 2000-luvun alun havaintoihin iäkkäiden liikkumiskyvyn myönteisestä kehityksestä. Tuoreen FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan kehitys on pysähtynyt tai ainakin hidastunut.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi