Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Terveellinen syöminen / Suomalaisten syömistottumusten muutoksessa on paljon hyvääkin

Suomalaisten syömistottumusten muutoksessa on paljon hyvääkin

Lähes kaikki suomalaiset syövät edelleen liikaa suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa. Kuidun ja kasvisten käyttö jää reilusti alle tavoitteen.

Tuija Pusa, Asiantuntija, ravitsemus ja elintapamuutoksen tuki
Julkaistu 12.1.2019
Päivitetty 25.3.2020

Syömistottumukset ovat muuttuneet hyväänkin suuntaan. Positiivista on, että sokerin käyttö on suurimmalla osalla kunnossa ja välttämättömiä rasvahappojakin saadaan keskimäärin riittävästi. Tulokset ovat tuoreita lukuja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen äskettäin julkaisemasta FinRavinto 2017 -raportista, jossa on haastateltu 1 655 suomalaista 50 paikkakunnalta. Tutkittavat olivat iältään 18–74-vuotiaita.

Miehet saavat suolaa keskimäärin kymmenen grammaa ja naiset seitsemän grammaa. Viiden gramman enimmäissuositus ylittyy lähes kaikilla aikuisilla. Tyydyttynyttä rasvaa kertyy jopa 15 prosenttia energiasta, kun suositus on enintään kymmenen prosenttia. Suomalaisista vain viisi prosenttia pääsee tuohon suositukseen. Vaikka ruokavalio on rasvaisempaa kuin aiemmin, kahdella kolmasosalla ruokavalion kokonaisrasvan määrä on ravitsemussuosituksen mukainen. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä kuuluu useimpien ruokavalioon, mutta suosituksen eli puoli kiloa päivässä niitä syö noin 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista.

Naisten ruokavalio on lähempänä suosituksia. Myös ikäryhmien välillä on eroja. Myönteisiä asioita 18‒44-vuotiaiden osalta on se, että he syövät enemmän palkokasveja ja pähkinöitä sekä miehet kasviöljyjä kuin vanhempaan ikäryhmään kuuluvat. Vanhemmat ikäryhmät käyttävät puolestaan enemmän hedelmiä ja marjoja sekä viljavalmisteita.

Tiedon lisäksi ruokavalintoihin vaikuttavat muun muassa ruokavalikoima, hinta, trendit, mieltymykset, uskomukset, markkinointi ja media. Tarjolla on tutkitun tiedon lisäksi valitettavan runsaasti myös monenlaisia harhaluuloja, mikä osaltaan hämmentää kuluttajia.

Suolakuormaa keventämään elintarvikevalikoimaan kaivattaisiin enemmän vähäsuolaisia vaihtoehtoja erityisesti leipähyllyille ja valmisruokiin. Ravitsemussitoumus on toimintamalli, joka auttaa ruoka-alan toimijoita parantamaan suomalaisten ravitsemusta. Yksittäinen kansalainen voi vaikuttaa omaan ja perheensä ravitsemukseen suosimalla enemmän pehmeitä rasvalevitteitä voin ja kasviöljyseosten sijaan ja rasvattomia maitovalmisteita rasvaisten sijaan tyydyttyneen rasvan saannin vähentämiseksi. Kasviksia ja hedelmiä kuuluu jo useimpien päivittäiseen ruokavalioon, joten esimerkiksi yhden kasvisannoksen lisääminen veisi jo ison askeleen terveellisempään suuntaan.

Terveyttä edistävien ruokavalintojen tueksi ruokapakkauksissa on Sydänmerkki, joka yhdellä silmäyksellä kertoo hyvästä valinnasta. Osassa henkilöstöravintoloitakin voi valita Sydänmerkki-aterian. Arkisten valintojen helpottamiseksi ja oman ruokaympäristön kehittämiseksi löytyy onneksi monenlaisia keinoja kokeiltavaksi.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi