Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Rytmihäiriöt / Eteisvärinäpotilaan verenpainemittaus

Vuonna 2014 alkanut kohtauksittainen eteisvärinäni on muuttunut pysyväksi. Minulla ei ollut mitään sen kummempia oireita, kiinnitin vain huomiota verenpainetta mitatessani, että mittari ilmoitti joka mittauksella rytmin olevan epätasainen. Myös pulssi oli minulle nopea, 70-90. Verenpaine, joka oli pysynyt lääkityksellä hyvissä lukemissa, oli alapaineen osalta kohonnut. Arvot olivat 129/102, jopa /110. Työterveyslääkäri lähetti minut heti sydänfilmini nähtyään Meilahden päivystykseen kardioversioarviointiin, mutta siellä todettiin, ettei ole syytä yrittää sähköistä rytminsiirtoa, vaan jätetään oireeton flimmeri pysyväksi. Onko tavallista että flimmerin muuttuessa pysyväksi diastolinen verenpaine kohoaa, ja onko tuo kapea pulssipaine (joskus jopa alle 20) vaarallista? Mittauksia on tehty monella mittarilla ja tosi usein, joten mittarivirheestä ei mielestäni voi olla kyse. Taustastani voin kertoa sen verran, että olen 56-vuotias nainen. Vuonna 2014 minulle yritettiin katetriablaatiota, mutta se päättyi komplikaatioihin (katetri lävisti oikean kammion) ja sain mm. trombin sydämen oikeaan eteiseen ja keuhkoveritulpan. Sen jälkeen olen hoitanut kohtauksittaista eteisvärinääni pienellä annostuksella Bisoprololia (1,25 mg/vrk). Suuremmalla annostuksella pulssini laski liian alhaiseksi ja tunsin huimausta. Antikoagulaatiolääkkeenä on Marevan. Nämä verenpaineasiat jäivät jotenkin käsittelemättä ja vaivaamaan ja siksi toivon niihin vastausta täältä.

03/11/2017

Tilli

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 10.11.2017
Päivitetty 4.6.2018

Eteisvärinä ei varsinaisesti vaikuta diastolisen verenpaineen tasoon, varsinkin kun eteisvärinän aikainen syketaso on maltillinen, alle 100 lyöntiä minuutissa. Vaikka verenpainetta onkin mitattu usealla eri mittarilla, luonnollinen selitys on kuitenkin automaattimittariin liittyvä tekninen ongelma, eli mittarin vaikeudet mitata paine sykkeen ollessa epätasainen. Myös kapea pulssipaine viittaa mittaamisongelmaan. Suosittelen, että verenpaine mitataan vertailun vuoksi perinteisellä menetelmällä, eli stetoskoopilla kuunnellen hoitajan tai lääkärin vastanotolla.

10/11/2017

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi