Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

17.8.2015
·
Mikko Syvänne
·

Hei!

Onko olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että kolesterolin alentaminen ruokavaliolla vähentää esimerkiksi sydäninfarkteja tai muita sydäntapahtumia?

14/08/2015

Kiinnostunut

Vastaus

Kysymys on paksun kirjan laajuinen, joten tässä muutama näkökohta. Väestötutkimuksista on selvää, että mitä korkeammat kokonais- ja LDL-kolesterolit, sitä suurempi sairastuvuus ja kuolleisuus valtimosairauksiin. On myös selvä näyttö siitä, että kun väestön ravintotottumukset muuttuvat ja kolesteroliarvot alenevat, valtimotaudit vähenevät.

Suomessa tämä työikäisten sepelvaltimotautikuoleman vähenemä on ollut 80 prosenttia. Siinä on osansa kolesterolin alenemisella, verenpaineen alenemisella ja tupakoinnin vähenemisellä. Sama on voitu havaita useissa muissakin länsimaisissa väestöissä. Käänteinen havainto on tehty kehittyvissä talouksissa kuten kaupungistuvassa Kiinassa.

Nykyään katsotaan, että terveellinen ravinto koostuu useista tekijöistä. Yhteen tekijään tuijottaminen, olkoon se osatekijänä tärkeä (kuten kolesteroli, verenpaine tai lihavuus) ei johda hyvään tulokseen. Terveellisten ravintokokonaisuuksien hyödyistä on paitsi havainnoivaa myös satunnaistettuihin tutkimuksiin perustuvaa tieteeellistä näyttöä. Kolesteroliin vaikuttavista tekijöistä selvin osoitus on siitä, että kovien (tyydyttyneiden) rasvojen vaihto pehmeisiin (tyydyttymättömiin) on hyödyllistä. Sekin on vain osa terveellistä ravintoa, ja tärkeää on myös runsas kasvisten käyttö, suolan rajoittaminen, hyvät hiilihydraattien lähteet (täysjyvävilja, ei valkoinen vilja eikä sokeri) ja sopiva energiamäärä liikapainon välttämiseksi. Ja edelleen ravinto on osa terveellisiä elintapoja, joihin kuuluvat liikunta, tupakoimattomuus ja riittävä lepo ja uni.

17/08/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

T
Kolesteroli
Lue artikkeli
T
Kolesteroli
Lue artikkeli
S
Sydänsairauksien vaaratekijät
Lue artikkeli