Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

8.6.2015
·
Mikko Syvänne
·

Luin uutisen, että sydämen kipua luultiin närästykseksi, jollaisena sitä hoidettiin. Minulla on ‘aina’ olut närästystä, mutta viime aikoina se on tuntunut enemmän rintalastan alaosassa, aiemmin enemmän suussa asti. Nyt närästävä rintakipu ilmestyy ja häilyy ‘itsestään’, mutta voisiko se johtua pumpustani? Toisaaalta uimajuoksussa ja kävelyllä, kun käteni roikkuu,vasen pikkusormi menee turraksi, joka helpottuu, kun nostan kättäni ylös.
Olen 1941 ayntynyt saamensukuinen opettaja, mies. Koskaan minulla ei mittauksissa tai muissa ilmennyt mitään vikaa sydämessäni. Verenpaine aina ihantellisen hyvä, En polta, en käytä juurikaan alkoa, Lasi viiniä aterialle noin kerran kuukaudessa, samoin pullo olutta saunassa.
Ystävällisin terveisin ja Kiitos!

01/06/2015

vote.kumpula@gmail.com

Vastaus

Sydänperäinen rintakipu, angina pectoris, on aina laaja-alaista ja yleensä painavaa, puristavaa tai ahdistavaa. Jotkut kokevat sen polttavana, jolloin se voi muistuttaa närästystä. Närästyksellähän tarkoitetaan vaivaa, joka syntyy suolahappopitoisen mahanesteen kulkeutumisesta väärään suuntaan, ruokatorveen, jonka limakalvo ei ole tehty kestämään happoa. Siihen saattaa liittyä myös happaman nesteen nousua suuhun asti, mikä ei ole sydänoire.

Äkillinen, yllättävä, polttava rintakipu voi olla sydäninfarktin oire, joka herkästi selitetään närästykseksi, jolloin hoitoon hakeutuminen viivästyy. Tästähän ei kysyjän kohdalla ole kyse. Pitkäaikaisen sydän- ja ruokatorviperäisen vaivan erottaa parhaiten siten, että sydänkipu liittyy rasitukseen kuten ripeään kävelyyn. Ruokatorvivaiva on rasituksesta riippumaton ja voi ilmantua eri tilanteissa, tyypilliseti makuuasennossa, kun mahanesteet herkemmin virtaavat taaksepäin ruokatorveen. Sama yhteys rasitukseen koskee muitakin epätyypillisiä angina pectoriksen muotoja, kuten pelkästään ns. heijastealueilla (kuten käsivarressa) tuntuvissa vaivoissa.

Ellei kysyjä edellä olevista kuvauksista tunnista vaivaansa, se todennäköisesti ei ole sydänperäinen. Toisaalta pitkäaikainen närästysvaivakin on syytä tutkia, koska toistuva ruokatorven ärsytys voi aiheuttaa limakalvomuutoksia, jotka hyötyvät hoidosta ja seurannasta. Ruokatorven ja mahalaukun tähystystä (gastroskopiaa) tulisi siis harkita. Jos edelleen on epäilyä vaivan mahdollisesta sydänperäisyydestä, rasituskoe on seuraava suositeltava tutkimus.

08/06/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi