Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Pitääkö olla huolissaan?

Sydäninfarkti 2017, sepelvaltimotauti diag. Tällöin pallolaajennus saatiin tehtyä yhteen suoneen. Kahta suonta ei saatu auki, oli muodostunut kollateerisuonistoa. Minua on huolestuttanut nämä kaksi tukkeessa olevaa suonta. Pitääkö olla huolissani koko ajan?

08/06/2019

tilli

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 7.8.2019

Ei ole lainkaan harvinaista, että sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa havaitaan jonkun tai jopa useamman valtimosuonen tukkeutuneen kokonaan. Silloin kardiologi käyttää termiä ”krooninen totaalitukos”. Tämä tarkoittaa sitä, että suoni on ahtautunut pikkuhiljaa, vuosien kuluessa (krooninen) ja mennyt lopulta kokonaan tukkoon (totaalisesti).

Tilanteen pitkäaikaisuuden voi myös havaita siitä, että kun prosessi on edennyt, muualta valtimopuustosta on ehtinyt muodostua korvaavaa verisuonistoa. Tätä kutsutaan nimellä kollateraalisuonisto. Kyseessä on ikään kuin ”luonnon omat ohitussuonet”, jotka huolehtivat nyt verenkierrosta tällä alueella.

Kun tällainen kollateraalikierto on nähtävissä, on se merkki siitä, että verenkiertoa on todennäköisesti riittävästi. Vanhaa kroonista totaalitukosta voi yrittää avata pallolaajennuksella, mutta jos suoni ei helposti enää avaudu, on parasta luottaa kollateraalisuonistoon ja jättää tukos ennalleen. Kun ahtauma on tiukka ja kalkkinen, avaamisyritykset voivat johtaa huonompaan lopputulokseen, kuten suonen repeämiseen.

Pitääkö siis olla huolissaan koko ajan? Neuvoisin, ettei pidä. Hyvästä sepelvaltimotaudin lääke- ja elintapahoidosta pitää huolehtia. Liikunnan avulla noita ”luonnon omia ohitussuonis” voi kehitellä lisää.

07/08/2019

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi