Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Rytmihäiriötuntemukset VSD-potilaalla

Moikka! Olen vuonna 1979 syntynyt eli nyt 40-vuotias mies. Minulla on pienenä ollut vsd, joka on paikattu vuonna 1984. Minulla on ollut  rytmihäiriöitä. Viimeksi holtertutkimus tehtiin ennen kutsuntoja.

Kävin äskettäin lääkärissä, kun syke oli koko ajan 102-110. Siellä otettiin EKG, missä ei ollut muutoksia, paitsi näkyi oikean puoleinen haarakatkos, mikä mahdollisesti jäänyt leikkauksesta. Tosin itse haarakatkoksesta kuulin vasta 2010. Ekg tulosteessa oli tämmöinen merkki yläkulmässa: qrs 144 ms. Normaalisti tuon pitäisi olla vissiin aika paljon pienempi. Joten miksi noin korkea luku ja mitä se merkitsee? Voiko tuo johtua haarakatkoksesta?

15/08/2019

Jami79

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 19.8.2019

Kysymyksessä mainittu ”qrs 144 ms” tarkoittaa sydämen yhden sähköisen vaiheen kestoa eli pituutta. Mainittu lukuarvo on todellakin vähän pidentynyt, ja syynä on haarakatkos. Haarakatkos taas on mitä ilmeisimmin perua aiemmasta synnynnäisestä sydänviasta, eikä sinänsä aiheuta toimenpiteitä.

Sen sijaan kysymyksessä kerrottu syketaso 102-110/min. on selvästi normaalista poikkeava ja taustalla saattaa olla jokin eteisperäinen rytmihäiriö. Sellaiset ovat suhteellisen tavallisia sydänleikatuilla potilailla myös. Eräitä näistä voi olla haastavaa tunnistaa EKG:stä ja on erittäin tavallista, että laitteiden automaattianalysaattorit eivät niitä pysty tunnistamaan, erityisesti jos potilaalla on myös haarakatkos. Rytmihäiriön tunnistaminen vaatii siis lääkäriltä erityistä huolellisuutta. Suosittelen, että EKG-rekisteröintiä kannattaa vielä tutkia tästä näkökulmasta uudelleen. Holter-tutkimuksen voi myös toistaa.

19/08/2019

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi