Sydänpäivän konsertti 29.9.
Maailman sydänpäivänä 29.9.2023 järjestetään Sydänpäivän konsertti Järvenpää-talolla klo 18–20 (sis. väliajan). Tule viihtymään ainutlaatuiseen konserttiin. Tarjolla on laaja kattaus lahjakkaiden ja sydämellisten henkilöiden esityksiä ja koskettavia puheenvuoroja toivosta. Konsertin päähenkilöinä ovat sydänsairastuneet, joiden tarinat tehdään näkyväksi ja koettavaksi musiikin ja modernin tanssin kautta. Esiintyjinä ovat sympaattinen Kaj Kunnas, viihdetaivaan tähti Arja Koriseva, upea ääninen Kalle Virtanen, pianovirtuoosi Stefanie Tuurna, viihdyttävä Tuusulanjärvi Big Band sekä tunteita välittävä tanssija Anniina Ukkonen. Konsertti antaa vertaistukea ja mielen hyvinvointia sydänsairastuneille sekä heidän läheisille. Vieraile samalla myös Galleria Järnätissä, mikä on auki tapahtuman aikaan.
Etäosallistuminen
Konserttiin voi osallistua myös maksutta verkon kautta tai paikkakunnallasi paikallisen sydänyhdistyksen järjestämässä etäkatsomossa.
Konsertin tallenne on nähtävissä 30.9. klo 20 asti etäosallistumislinkistä.
ETÄOSALLISTUMINENEsiintyjät
Kaj Kunnas
Ylen tunnettu selostaja Kaj Kunnas on valovoimainen ja karismaattinen esiintyjä, jolla pysyy tilanteessa kuin tilanteessa langat käsissä, ja tunnelma on käsin kosketeltava. Kaj Kunnas on palkittu Vuoden Urheilujournalistina Suomen Urheilugaalassa 2011 sekä Vuoden Positiivisimpana Suomalaisena 2016 Suomen Nuorkauppakamarien toimesta. Hän on julkaissut kirjat Aikalisä – Urheilun elämä ja totuus (2004, Fontana Media) sekä Kohtaaminen (2017, Mistake Media).
Tuusulanjärvi Big Band
Tuusulanjärvi Big Band on 39 vuotta Keski-Uusimaalla toiminut täysikokoinen Big Band orkesteri. Orkesterin kokoonpanossa on neljä trumpettia, neljä pasuunaa, viisi saksofonia, piano, kitara, basso ja rummut. Lisäksi löytyy kaksi laulusolistia, joiden lisäksi myös ykköstrumpetisti ja orkesterin kapellimestari laulaa. Vierailevia solisteja käytetään myös tarpeen mukaan. Yhteistyötä on tehty mm. Pentti Lasasen, Antti Sarpilan, Bianca Moralesin, Pepe Ahlqvistin, Susanna Mesiän, Joonatan Raution, Mikael Konttisen, Sami Saaren, Jani Uhleniuksen sekä monien muiden kanssa.
Tuusulanjärvi Big Bandin solisteina toimivat Tünde Mäkäräinen, Tuula Krzywacki ja Arto Alaspaa. Orkesterin yhteydessä toimii lauluyhtye Green Dale Four, joissa laulaa Tünde Mäkäräinen , Tuula Krzywacki, Arto Alaspää ja Petri Krzywacki .
Tuusulanjärvi Big band on konsertoinut myös Unkarissa, Saksassa, Virossa ja Tanskassa. Vappuna 2004 TJBB oli juhlistamassa Unkarin EU-jäsenyyttä Suomen suurlähetystän tilaamana. Vuonna 2017 Tuusulanjärvi Big Band teki Suomen itsenäisyysjuhlavuoden kunniaksi konserttisarjan ”100 minuuttia suomalaista musiikkia”. Konserttisarja kuului hyväksyttyihin Suomi 100 -tapahtumiin.
Tuusulanjärvi Big Band ry on toiminut 29 vuotta Tuusula Brass tapahtuman järjestäjänä.
Tuusulanjärvi Big Bandin kapellimestarina ja taiteellisena johtajana toimii Petri Krzywacki
www.tjbb.fi
www.facebook.com/TuusulanjarviBigBand
Anniina Ukkonen

Valokuvaaja: Jenni Laaksonen
Anniina Ukkonen on lappilaislähtöinen tanssitaiteilija. Ukkonen toimii laaja-alaisesti tanssijana, tanssinopettajana ja koreografina erilaisissa poikkitaiteellisissa produktioissa sekä Etelä-Suomessa, että Lapissa. Anniina on työskennellyt tanssijana muun muassa tanssiteatteri Raatikossa sekä erilaisissa projekteissa esiintyjän ja tanssinohjaajan tehtävissä Läntinen tanssin aluekeskuksen kautta. Ukkonen yhdistelee työssään erilaisia fyysisen teatterin elementtejä sekä tanssia ja työskentelee erilaisten naamioiden kanssa kehittäen naamioteatteria ja nykytanssia yhdistelevää naamiotanssipraktiikkaa. Instagram #ukkonendance
Arja Koriseva
Musiikkitaivaan lahja, monipuolinen taiteilija Arja Koriseva on todellinen estradien kuningatar. Arja on kruunattu tangokuningattareksi 1989 ja sen jälkeen valloittanut Suomea upeilla tulkinnoillaan. Arja on viihdyttänyt suomalaisia tanssilavoilla, konserttisaleissa, teatteriareenoilla ja televisiossa jo 30 vuotta. Lisätietoa Arja Korisevasta arjakoriseva.fi
Kalle Virtanen
Upea ääninen Kalle Virtanen tunnetaan niin klassisen kuin kevyen musiikin monipuolisena tulkitsijana. Vuonna 2021 hän voitti The Voice of Finland -laulukilpailun. Virtanen on julkaissut kolme singleä Universal Music Finlandille. Hän on esiintynyt solistina monissa oopperoissa, opereteissa ja erilaisissa konserteissa, ja esittää myös kevyempää musiikkia.
Stefanie Tuurna

Valokuvaaja: Elisa Hurmerinta
Pianisti, säveltäjä, musiikkipedagogi Stefanie Tuurna on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-akatemiasta. Tuurna on erikoistunut pianoimprovisaatioon, ja on julkaissut pianonsoiton ja improvisoinnin oppaan ”Vapaat kädet”.
Sydänpäivän konserttia tukemassa
HUSin Sydän- ja keuhkokeskus on kansallisesti johtava sydän- ja keuhkosairauksien erikoissairaanhoitoa tarjoava keskus. Erikoisalojamme ovat kardiologia, keuhkosairaudet sekä sydänkirurgia ja yleisthoraxkirurgia.
Sydänsairaala on sydänhoitoon erikoistunut julkinen sairaala. Voit tulla meille hoitoon kaikkialta Suomesta.
Sydämen vajaatoiminta – Diabetes ja Sydän (diabetesjasydan.fi)
Boehringer Ingelheim tekee läpimurtoterapioita, jotka parantavat ihmisten ja eläinten elämää nyt ja tulevaisuudessa. Johtavana tutkimuslähtöisenä biolääkeyhtiönä yritys luo lisäarvoa innovaatioilla aloilla, joilla lääketieteellinen tarve on suuri.
Vertaistuki
Vain saman kokenut ymmärtää, miltä sydänsairaus tuntuu. Vertaistukija voi auttaa.
Kun ihminen sairastuu, hänen ja hänen läheistensä tiedonjano on suuri. Hoitavan tahon ja kirjallisuuden lisäksi tietoa saa kohtalotovereilta. Saman kokeneet vertaistukihenkilöt voivat kertoa omia kokemuksiaan sairaudesta selviytymisestä tai sairauden kanssa elämisestä. Sairastuneelle on tärkeää kuulla, mitä diagnoosi tarkoittaa käytännössä ja miten se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Lisäksi vastasairastunutta ja läheisiä helpottaa, kun he voivat puhua kokemastaan.
Lue lisää vertaistuesta sydan.fi/vertaistuki