Sydän-keuhkokoneesta takaisin luistimille

Tero Hämäläinen harjoitteli juoksumatolla 2–3 kiloa painava apupumppu selässään ja odotti uutta sydäntä. Hän halusi näyttää, että kuntoutuminen on mahdollista kun näkee vaivaa.

Luistimien terät raapivat jäätä. Tytöt kaartavat vauhtiin ja pyörähtävät piruetit. Juuri nyt Tikkurilan jäähallissa harjoittelevat SM-juniorisarjan taitoluistelijat. Valmentaja Tero Hämäläinen, 37, potkaisee itsensä liukuun ja näyttää mallia seuraavaan harjoitteeseen.

Reilu vuosi sitten tilanne oli toinen.

Täydellinen romahdus

Teroa vaivasi jo keväällä alkanut yskä ja hengenahdistus. Työterveyslääkärit hoitivat oireita astman pahenemisvaiheena. Elokuussa keuhkolääkäri huomasi rintakehän röntgenkuvasta sydämen laajentuneen. EKG ja verikokeet tukivat löydöstä.

Peijaksen sairaalasta tuli äkkilähtö Meilahden sairaalaan. Ambulanssissa Tero ihmetteli, kun mukaan lähti myös anestesialääkäri. Tilanteen vakavuus selvisi hänelle vasta myöhemmin.
– Mikäs tässä on, kun mennään pillit päällä, ihmettelin. En ymmärtänyt, että olin niin sairas. Saavuin Meilahteen kardiogeenisessa shokissa, elvytys oli vain muutamista kymmenistä minuuteista kiinni. Tilanne oli jo niin huono.

Sairaalassa otettiin koepalat, ja noin tunti Meilahteen saapumisesta Teron verta happeutettiin sydän-keuhkokoneessa teho-osastolla. Siihen loppuivat Teron muistikuvat.

Diagnoosi määrittelemätön kardiomyopatia. Lopulta sydämen vasemman puolen lisäksi oikean puolen toiminta alkoi heiketä. Vasempaan kammioon ja oikeaan eteiseen kerääntyi verihyytymiä.

Viisi päivää Teron verta happeutettiin kehon ulkoisesti sydän-keuhkokoneessa, sitten sydämeen asennettiin apupumppu.

Tero näyttää kuvaa, jossa hän syö synttärikakkua sairaalan teho-osastolla. Johtoja risteilee ristiin rastiin. Vaimo kertoi miehelleen myöhemmin, että tämä oli tajuissaan ja jutteli. Itse hän ei muista tuosta ajasta juuri mitään.

Tero muistaa hetken, kun hän nousi sängystä ensimmäisen kerran ylös – jalat vain tärisivät.

Kuntoutus alkoi hiljalleen: ensin käytäväkävelyä rollaattori tukena ja kuminauhaliikkeitä, sitten mukaan tulivat kuntosali ja kuntopyöräily. Tippaletku ja apupumppu kulkivat mukana.

Viiden viikon kuluttua toipilas pääsi kotiin, ja kolmetoista viikkoa leikkauksesta Tero sivakoi kimmeltävällä hangella 2–3 kiloa painava apupumppu selässään. Parin viikon kuluttua hän harjoitteli juoksumatolla, kävi lenkilläkin, ja haaveili juoksevansa puolimaratonin.

Sairastuessaan Tero asetti yhden tavoitteen: hän halusi kuntoutua niin, että joulukuussa 2016 pääsee osallistumaan valmentajana suomenmestaruuskilpailuihin. Haave SM-kisoista toteutui.

Apupumpun kanssa Tero harjoitteli huolellisesti fysioterapeutin ja lääkärin ohjeiden mukaan, alkulämmittelyjä ei voinut jättää väliin ja huoltavaan harjoitteluun piti kiinnittää erityistä huomiota. Myös ravinnon ja levon merkitys korostuivat.
– Elän kaikkiaan tasapainoista elämää. Lisäksi en voi kyllin korostaa, että harjoittelin todella tiiviissä yhteistyössä sairaalan kanssa ja toimin tarkasti heidän ohjeiden mukaan.

Harjoittelu kannatti.

Sydän löytyy

Vuosi vaihtuu, ja tammikuun 20. päivänä kello lähestyy kahta. Tero heräilee juuri päiväunilta, kun odotettu soitto tulee.

Sitten tuli kiire. Tero tilasi taksin, ajoi Tikkurilan jäähallille ja kertoi uutisen vaimolleen. Viideltä Tero makasi jo leikkauspöydällä. Leikkaus kesti seitsemän ja puoli tuntia.

– Jälkeenpäin kirurgit kiittelivät apupumpun kanssa tekemääni treeniä, Tero kertoo. – Apupumpun asennuksen jälkeen kuntoutuminen lähti hitaasti käyntiin, kun taas sydämensiirto oli näin jälkikäteen arvioituna omalla kohdallani yllättävän helppo.

Tero on kiitollinen, kun sai hyvän siirteen eikä lisävaikeuksia tullut. Neljän viikon kuluttua siirrosta hän istui isän kanssa pilkillä. Teron näyttämässä kuvassa komeilee kymmenkunta ahventa.

Seitsemän viikkoa siirrosta Tero harjoitteli juoksumatolla ja kuntopyörällä. Valitettavasti akillesjänne tulehtui. Toistaiseksi puolimaraton jäi juoksematta.

Takaisin jäälle

Videolla näkyy hymyilevä mies. On kulunut kaksi ja puoli kuukautta sydämensiirrosta, ja Tero palaa töihin luisteluvalmentajaksi.

– Haluan näyttää, että kuntoutuminen on mahdollista kun näkee vaivaa. Ehkä minua auttaa, että kotonakaan ei olla ikinä lannistuttu vastoinkäymisistä vaan ollaan mietitty keinoja, miten niistä selvitään. Lisäksi minulla on valmiiksi tiedot ja taidot hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Tero laski jo luistellessaan huippu-urheilijana, paljonko proteiinia ja hiilihydraatteja pitää saada, ja miten ne jakaantuvat päivää kohden. Hän korostaa ravinnon, levon ja liikunnan merkitystä. Lisäksi hän keskittyy niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.

Lääkkeet aiheuttavat vatsaongelmia, mutta säännöllinen ruokarytmi auttaa pitämään ne kurissa.

– Lääkäri kysyi, vapisevatko käteni, sillä se on hylkimisen estolääkityksen yksi mahdollinen sivuvaikutus. Vastasin, että kyllähän ne vähän perhoja sitoessa vapisevat. Ei kuulemma ollut huolta, koska joillain ei pysy haarukka kädessä.

Tero kannustaa järjestämään päivään rutiineja ja suunnitelmia kun odottaa sydämen siirtoa. Ne helpottavat odotusaikaa.

– Olin apupumpun kanssa osa-aikaisesti töissä, jotta ehdin treenata ja huolehtia itsestäni. Harjoittelusta muodostui henkireikä. Koska olen urheillut lähes koko ikäni, tunnen, mikä on tervettä pahaa oloa, silloin harjoittelu pysyy järkevänä.

Jälkeenpäin Tero on miettinyt, että hänen sydämensä toimi vajaateholla varmasti monta vuotta. Väsytti ja olo oli voimaton. Hän luuli, että ei lepää tarpeeksi ja yritti vielä parantaa elämäntapojaan. Lopulta sairaus puski päälle ja tuli totaaliromahdus. Se oli kuin tyhjentävä ulospuhallus, Tero kuvailee.

Läheisille tukea

Kun Tero sairastui, vaimo kulki kodin, luisteluvalmennustyön ja sairaalan väliä. Hän puolestaan huolestui vaimonsa jaksamisesta kun alkoi itse kuntoutua.

Tero osallistui Sydänliiton järjestämään vertaistukikoulutukseen. Huoli läheisten jaksamisesta nousi esille myös siellä.

– Pitäisi miettiä, miten läheinen huomioidaan sairaala-aikana. He ovat sen tiedon varassa, mitä potilaalle kerrotaan. Ja pitäisi miettiä ihan käytännön asioita, kaupassa käyntiä, ruuan laittoa. Olisi joku, joka kysyy, oletko muistanut syödä. Parhaiten läheiset auttavat silloin, kun he itse voivat hyvin. Tällöin he jaksavat auttaa toipilasta kuntoutumaan, ja silloin heitä tarvitaan erityisesti.

Katsomon puolella kaipaa jo pipoa ja sormikkaita. Tero liukuu kaukalon laidalle. Tyytyväisyys paistaa hänen olemuksestaan. – Tässä näet, kaikki on mahdollista kun tarpeeksi haluaa.