Elämän ohjaksissa

Terveysvalmentaja Sirkka Santapukin mielestä ihmisestä oman terveytensä edistäjänä puhutaan liian vähän. Jokainen on elämänsä paras asiantuntija, mikä tarkoittaa myös vastuuta.

Aikoinaan sairaanhoitajana koko elinkaaren, synnytysosastolta aina saattohoitopotilaisiin, kohdannut terveysvalmentaja Sirkka Santapukki pitää keskeisimpänä onnen avaimena vastuuta. Kun vastuuntunto on terveellä pohjalla, voi kokea pitelevänsä itsenäisesti käsissään oman elämänsä ohjaksia.

– Jos minäkuva on jostain syystä vääristynyt, vastuun ottaminen omasta elämästä ei ole itsestään selvää. Puhun esimerkiksi niin kutsutuista narsistimarttyyreista, jotka kaatavat kaiken syyn itsestään aina muiden niskaan, käyttävät toisia kainalokeppeinä ja asettuvat itse uhrin asemaan. He ovat tabu, vaikka henkilötyyppi on valitettavan tuttu monessa työyhteisössä, Sirkka Santapukki selvittää.

Hän herättelee uusimmassa Vapausvoima-kirjassaan miettimään vastuuta, niin aikaansaavana tunteena, kuin syyllisyydestä, luottamuksesta ja ilosta käsin. Vastuulla voi olla jonkun korvaan myös negatiivinen kaiku, mutta Santapukki näkee pikemminkin myönteisiä puolia, niin kauan kun ei puhuta liiallisesta tai yksipuolisesti, ilman suostumusta, annetusta velvoitteesta.

– Vastuu saa meidät toimimaan, se on aina luottamuksen osoitus, mutta sitä ei voi antaa kenellekään kysymättä. Voi ajatella, ettei yhteiskuntakaan voi antaa vastuuta, jos ihmiset eivät osaa ottaa sitä vastaan.

Aihe sai pontta kirjaksi asti niin työyhteisöistä kuin sairasvuoteiden ääreltä.

– Lupasin aikoinaan saattohoitopotilailleni, että vien ikään kuin testamenttina viestiä eteenpäin, kuinka tärkeää on ottaa vastuu omasta elämästä. Monet heistä eivät olleet niin syystä tai toisesta aikoinaan tehneet, vaan jääneet esimerkiksi huonoihin ihmissuhteisiin tai töihin alistavan esimiehen alaisuuteen.

Santapukki tietää myös omakohtaisesti, että joskus vastuun ottaminen omasta elämästä tuntuu todella painavalta. Avioero pitkästä liitosta ja lasten isästä siinä vaiheessa, kun kumpikin alkoi tahtoa tulevalta eri asioita, oli hyvin rankka prosessi. Kivun lisäksi piti uskaltautua päästämään irti ja jatkaa täysin omillaan, jotta toinenkin voi ottaa elämästään vastuun.

– Olen aina ollut hyvä puolustamaan lapsiani ja kaikkia muita heikompiani, mutta vasta oivallettuani, että syyllisyys ja vastuu ovat synonyymejä, opin puolustamaan pikkuhiljaa myös itseäni, rakentamaan toimivampaa minäkuvaa ja omannäköistä elämää.

Narsistimarttyyreja ja suorittamista

Toisia kuormittava, valittamista rakastava ihmistyyppi, joka onnistuu taitavasti löytämään vian tavalla tai toisella aina itsensä ulkopuolelta, on esimerkki vastuuttomuudesta ja asettumisesta oman elämänsä sivustakatsojaksi. Santapukki kutsuu näin käyttäytyviä narsistimarttyyreiksi ja harmittelee, miksi he saavat nauttia työpaikoilla useimmiten hiljaista hyväksyntää alentamalla muita.

– Kun ihmisellä on terve minäkuva, hänellä on yleensä myös oikeanlainen vastuuntunto ja suhteellisuudentaju, joiden avulla hän kykenee myös myötätuntoon muita kohtaan. Eikä hänellä ole tarvetta hakea hyväksyntää, aina uusia virikkeitä ja huomiota, alistua ja alistaa toisia.

Kaiken lisäksi valittavia narsistimarttyyreita tuntuu olevan paljon, mikä on saanut terveysvalmentajan miettimään, johtuuko se osaltaan myös vastuuntunnon ja oma-aloitteellisuuden katoamisesta yhteiskunnasta.

– Valittaminen ei useinkaan auta, vaan saa meidät voimaan helposti vielä huonommin. Täytyy osata tietysti huomata oikea hätä, ja myös se, onko ihmisellä itsellään halua ottaa apua vastaan. Mitkään ulkopuolelta tulevat neuvot eivät auta, jos ei ole sisäistä halua muutokseen, mutta narsistimarttyyri saattaa ajatella, ettei häntä osata opastaa tarpeeksi hyvin.

Psykologiseen aikuisuuteen kasvanut ihminen ei taas keksi tekosyitä, etsi hyväksyntää tai kehuja toiminnalleen. Hän kestää kritiikkiä ja epäkohtien esille tuomista syyllistymättä. Häpeästäkin voi tulla pysyvä olotilana kahlitseva voima.

– Suomalaiset elävät usein häpeähaarniskassa ja liian suuressa auktoriteettiuskossa.

Santapukki on jättänyt työhyvinvointivalmentajan työt ja puhuu omien oivallusten virkistävistä vaikutuksista. Hän ei voi ymmärtää nykyistä suorittamiskeskeisyyttä. Hän uskoo naurun tervehdyttävään voimaan ja ymmärtää, miksi meistä käytetään välillä myös homo ludens – leikkivä ihminen -nimitystä.

– Nyt on vallalla ajattelu, jonka mukaan on työpaikoilla liikaa aikaa, kun nauretaan. Vaikka tutkimuksissakin on osoitettu, että työyhteisöissä, joissa on myös hauskaa, saadaan enemmän hyviä tuloksia.

Terveystekoja

Sirkka Santapukki haluaisi korostaa ihmisen omaa osaa terveytensä edistäjänä. Pelkästään se, missä määrin tunnemme voivamme päättää asioistamme, voi vaikuttaa suoraan hyvinvointiimme. Itsensä katsominen reaalipeilistä voi havahduttaa toimimaan, mutta ensin täytyy tunnistaa ongelmakohdat. Jos et ota vastuuta jaksamisesta, keho tekee sen puolestasi ja alttius sairastumisille kasvaa. Santapukin kanta on selvä, vastuullinen investoi terveyteensä. Ensimmäinen askel muuttaa asioita on aina vaikein, mutta se on juuri vastuun ottamista itsestään, mikä vapauttaa ja voimaannuttaa.

– Ei terveys tule terveyskeskuksista. Lääketiede voi parantaa sairauksista, mutta jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija ja hyvinvoinnin edistäjä. Ihminen pystyy vaikuttamaan terveyteensä diagnoosista huolimatta pienilläkin oivalluksilla.

Terveysvalmentaja kertoo esimerkkinä tavanneensa luennoillaan kerran naisen, joka kertoi ymmärtäneensä syövänsä liian vähän ja epäsäännöllisesti. 

– Tiedät itse, minkä painoisen kauppakassin jaksat kantaa. Niin kauan kuin ihminen on hengissä, hän on sairauksistaan huolimatta myös terve. Kukaan ei ole kokonaisvaltaisesti sairas.

Äidin ylpeys kuuluu äänestä, kun hän kertoo omasta aikuiseksi kasvaneesta sydänlapsestaan Reetasta. Tytär, jolle lääkärit eivät voi antaa elinaikaennustetta sydänsairauden vuoksi, on kääntänyt kohtaamansa kriisit voitoiksi ja löytänyt paikkansa myös työelämässä.

– Kaikilla lapsilla on suuri merkitys, mutta vasta Reetan syntymä käynnisti aikoinaan oman aikuistumisprosessini ja kasvuni psykologiseen aikuisuuteen. Minuuteni piilottanut häpeähaarniska haihtui taivaan tuuliin. Puhdistava itku teki nöyräksi elämän edessä, kun lapsen selviytymisestä ei ollut varmuutta.