Halaaminen alentaa verenpainetta

Halaaminen on helppoa ja hauskaa. Jokainen meistä on kokenut halaamisen eheyttävän voiman. Entäpä voisiko halaaminen jopa edistää sydänterveyttä?

Vaikka halaaminen on halpaa ja yksinkertaisesti toteutettavissa, on menetelmän vaikutuksia sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan tutkittu suhteellisen vähän. Käyttäytymistieteilijät ovat selvittäneet, että sosiaalisilla suhteilla on yhteys mortaliteettiin eli kuolleisuuteen. Mitä paremmat sosiaaliset verkostot ihmisellä on, sitä pidempi on odotettavissa oleva elämä. Avioliitto on yksi esimerkki sosiaalisista suhteista, ja naimisissa olevilla eliniän odote näyttäisi olevan pidempi. Tarkemmissa selvityksissä on kuitenkin havaittu, ettei onneton avioliitto ole suojaava tekijä. Siis vain onnellisemmat, kosketusta sisältävät liitot vaikuttavat verenpaineeseen edullisesti ja edistävät siten myös sydänterveyttä. Tutkimuksessa esimerkiksi veren kortisonitasot olivat matalampia sellaisina päivinä, jotka sisälsivät enemmän fyysistä kosketusta ja puolisolta saatua tukea.

Eräässä koeasetelmassa pystyttiin osoittamaan, että kumppanin reilu halaus, noin 20 sekunnin kestoisena, ennen stressaavaa tilannetta, kuten julkista esiintymistä, vaikutti verenpainetta ja sykettä alentavasti. Toisin oli verrokkihenkilöillä, jotka joutuivat tyytymään kädestä pitämiseen. Jo aiemmasta tiedämme, että kohonnut verenpaine on yksi merkittävimmistä valtimotaudin vaaratekijöistä. Miksi emme siis käyttäisi tätäkin keinoa terveytemme vaalimiseksi!

Edelleen on tutkittu, ja myös käytännössä havaittu, miten yllättävän usein sydänsairastuneelle syntyy ahdistusta ja pelkoa kumppanin läheisyydestä, ja jopa halaamista vältellään. Yhtä tavallisia nämä pelot ovat sairastuneen puolisolla. Muistutan kaikkia sairastuneita ja heidän läheisiään, halatkaa, sillä fyysinen kosketus on tärkeätä kaikissa elämän varrelle ilmaantuvissa tilanteissa. Kukaan ei mene rikki halaamalla, päinvastoin.   

Jokainen tarvitsee välittämistä ja huolenpitoa, sanoin ja myös ilman sanoja. Annettua ja vastaanotettua tukea, siitä halaamisessa juuri on kyse.