Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Verkon hyödyntäminen itsehoidossa

Verkon hyödyntäminen itsehoidossa

Korona-ajan hyvänä puolena voi nähdä sähköisten terveyspalveluiden kehittymisen ja niiden löytämisen helpottumisen. Osa heistäkin, jotka aiemmin olivat ajatelleet asioivansa mieluummin henkilökohtaisesti, siirtyi koronan vuoksi sähköiseen asiointiin.

Teksti Margit Granberg, kuvankäsittely Kimmo Tolsa
Julkaistu 13.1.2021
Terveyskylä on​ asiantuntijoiden yhdessä potilaiden kanssa tuottama erikoissairaanhoidon julkinen verkkopalvelu.

Sähköiset terveyspalvelut helpottavat itsehoitoa. Internettiin tulee koko ajan uusia palveluita ja lisää sisältöä.

Luotettavaa terveystietoa metsästävän kannattaa ensimmäiseksi tutustua ajan kanssa sydan.fi-verkkosivustoon. Tältä sivustolta löydät tietoa sydänsairauksista, elämisestä sairauden kanssa sekä tietoa esimerkiksi mielen hyvinvoinnista, unesta, stressistä ja vaikkapa painonhallinnasta ja suun terveydestä. Ruokaohjeet tarjoavat vinkkejä käytännön toteutukseen.

Sivuilta löytyy myös kurssikalenteri, mikäli sairastuneille ja heidän läheisilleen tarkoitetut kurssit kiinnostavat. Sisällöt tarjoavat tietoa myös lääkehoidosta, vertaistuesta, kuntoutumisesta, sairastuneen matkustamisesta ja parisuhteesta.

Terveyskylässä tietoa kaikille

Myös Terveyskylä.fi-sivustoon kannattaa tutustua. Se on yliopistosairaaloiden ja potilasjärjestöjen asiantuntijoiden yhteistyössä rakentama. Terveyskylä on kehittynyt alkuvaiheistaan. Sivustolle lisätään uutta tietoa koko ajan.

Terveyskylässä on sairausryhmäaiheisia taloja, mutta myös yleistä ja yhteistä tietoa kaikille. Tällaisia ovat muun muassa Lääketalo, josta voi esimerkiksi hakea ja tulostaa lääkekortin. Täyttämällä kortin farmaseutti voi tarkistaa, sopivatko kaikki määrätyt lääkkeet ja niiden ottamisajat yhteen. Lääketalossa on tietoa eri lääkkeistä, rohdoksista, ravintolisistä, lääkkeiden haittavaikutuksista ja sivuvaikutuksista, yhteisvaikutuksista ja kaatumisriskistä.

Hyödyllistä tietoa on myös Tutkimukseen tulijan talossa. Tutkimukseen tulijan talosta löytyy tietoa erilaisista sairaalassa tehtävistä tutkimuksista, mitä ja miten tutkitaan, ja miten tutkimukseen kannattaa valmistautua. Taloihin voi myös jättää palautetta, oliko oikeanlaista tietoa tarpeeksi. Palautteiden ansiosta sieltä löytyy useiden tutkimusten kohdalta, miten muun muassa kannattaa pukeutua, jotta ei tarvitse riisuutua. Tämä säästää sekä sairaalan että potilaan aikaa ja vaivaa, mitä nopeammin tutkimuksen voi suorittaa.

Oirekartoituksia Omaolo-palvelussa

Omaolo.fi-palvelussa on mahdollista tehdä oirekartoitus, jos on epävarma, pitäisikö ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Kartoitettavien oireiden kirjo on laaja flunssaoireista erilaisiin kipuihin ja yleiseen oirekartoitukseen. Omaolosta löytyy myös palveluarvio, jossa voi kysymyksiin vastaamalla arvioida muun muassa omaishoitotilannetta tai henkilökohtaisen avun tarvetta. Siellä on esitietolomakkeita, joita terveydenhuollon ammattilainen voi kutsua täyttämään ennen määräaikaistarkastusta. Omaolon kautta voi myös tehdä sähköisen terveystarkastuksen ja hyvinvointitarkastuksen. Palvelu tarjoaa erilaisia maksuttomia valmennusohjelmia. Tarjolla on esimerkiksi uni-, liikunta-, ravitsemus- ja parisuhdevalmennusta. Valmennusohjelma kestää määrätyn ajan, jonka aikana se lähettää kerran viikossa sähköpostiviestin, jossa kehotetaan keskittymään johonkin tiettyyn aiheeseen.

3 vinkkiä, miten löytää viranomaistietoa

  1. Suomi.fi-palvelussa voi asioida yhdellä tunnistautumisella valtiollisten palveluntarjoajien palveluissa: muun muassa Kela, Vero, Trafi, DVV eli Digi- ja väestötietovirasto (entinen Väestörekisterikeskus).
  2. Suomi.fi-palvelussa voi myös ottaa käyttöön kansalaisen sähköisen postilaatikon. Postilaatikko lähettää ilmoituksen saapuneesta viestistä päivittäissähköpostiin tai viestinä, jos antaa sille sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron. Näin postilaatikkoa ei tarvitse varmuuden vuoksi käydä tarkastamassa.
  3. Kansalaisneuvonta.fi opastaa oikeaan julkiseen palveluun ja neuvoo viranomaispalveluiden käytössä.

Tutustu myös:
Etelä-Suomen sydänpiirin verkkosivujen Opas sydämen omahoitoon sisältää lisää linkkejä hyödyllisiin terveyspalveluihin.

Etäkuntoutus siirtää tapaamiset verkkoon ja toiminnan arkeen

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi