Hyppää sisältöön
Etusivu / Koulutus / Aluepäivät

Aluepäivät

Aluepäivät-koulutuksella tarkoitetaan yhden ison tai useamman alueellisen sydänpiirin/valtakunnallisen jäsenjärjestön yhteistyössä toteuttamia päiviä aktiivisille yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoille. Päivät antavat osallistujille mahdollisuuden saada tukea ja lisää osaamista yhdistystoiminnan kehittämiseen ja järjestämiseen sekä ideoita myös toisiltaan.

Julkaistu 3.5.2021
Päivitetty 5.10.2021

Aluepäivillä on tarkoitus saada tietoa, tukea ja koulutusta sekä uusia toimintaideoita yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen. Päivien tavoitteena on esitellä sydänyhteisön toimintasuunnitelman suuntaviivat tulevalle vuodelle ja sovittaa ne alueiden ja yhdistysten suunnitelmiin.

Päivien sisällöt noudattavat Sydänliiton vuosikellon ja toimintastrategian ja -suunnitelman mukaisia aiheita sekä alueen omia ja koulutustarpeisiin liittyviä teemoja. Katso Aluepäivät-koulutuksen malli. Aluepäivät järjestetään Sydänliiton järjestöpäivien jälkeen syys-lokakuussa.

Kohderyhmät ​

  • yhdistysten puheenjohtajat, sihteerit ja muut aktiivitoimijat
  • valtakunnallisten jäsenjärjestöjen aktiivitoimijat ​
  • alueen piirien tai valtakunnallisten työntekijät

Tarkoitus ​

  • tuoda sydänyhdistysten tai valtakunnallisten jäsenjärjestöjen aktiiveille tiedoksi Sydänliiton yhteiset ja ajankohtaiset teemat toiminnan kehittämisen ja suunnittelun tueksi
  • saada tukea ja lisää osaamista yhdistystoiminnan järjestämiseen sekä ideoita myös toisiltaan
  • esitellä yhdessä kehitetyt toimintatavat- ja mallit sekä tukea niiden käyttöönotossa

Osallistujan tavoite ​

  • saada riittävät taidot ja osaaminen yhdistystoiminnan järjestämiseen (hyvät käytännöt ja toimintatavat hallinnon, vertais- ja ryhmätoiminnan toteuttamiseen)
  • vahvistaa osaamista ja saada uusia ideoita ja tukea toimintojen, tuotteiden ja menetelmien käyttöönottoon sekä rohkaisua kokeilla uusia vapaaehtoistoiminnan muotoja
  • oppia hyödyntämään Yhdistyspalvelua ja sen työkaluja yhdistystoiminnan kehittämisessä ja toteutuksessa

Hyödynnä esitepohjaa Aluepäivät-koulutuksen järjestämisessä.

 

 

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut