Hyppää sisältöön
Etusivu / Ajankohtaista syyskuu 2023 / Vertaistukihenkilön peruskoulutus verkossa marraskuussa

Vertaistukihenkilön peruskoulutus verkossa marraskuussa

Oletko sinä tai joku muu vapaaehtoinen yhdistyksessäsi kiinnostunut vertaistukihenkilöksi ryhtymisestä? Sydänliitto järjestää tähän tehtävään peruskoulutusta. Kannattaa lähteä mukaan kouluttautumaan.

Kirsi Airos, koordinaattori, kurssit ja koulutukset
Julkaistu 16.9.2023
Päivitetty 19.9.2023

Vertaistukihenkilön peruskoulutus

Sydänliitto järjestää vertaistukihenkilön peruskoulutuksen verkossa syksyllä 2023.

Vertaistukihenkilön peruskoulutus on tarkoitettu sydänyhdistysten jäsenille, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan vertaistukihenkilöinä. Koulutukseen voivat osallistua sekä sairastuneiden että läheisten vertaistukihenkilöiksi aikovat. Omasta tai läheisen sairastumisesta olisi hyvä olla kulunut vähintään vuosi, jotta on valmis tukemaan toisia sairastumisen muuttamassa elämäntilanteessa.

Keskustele vertaistukihenkilöksi ryhtymisestä oman sydänpiirisi tai valtakunnallisen yhdistyksesi edustajan kanssa ennen koulutukseen hakeutumista. Koulutukseen ilmoittautumisesta päätetään yhdessä hänen kanssaan.

Verkkokoulutus

Ajankohta: koulutus koostuu kolmesta kerrasta, 9.11., 16.11., 23.11.2023 klo 17-20

Paikka: verkko

Verkkokoulutus on maksuton.

Lisätietoa koulutuksesta ja ilmoittautumislinkki koulutukseen löytyy Koulutuskalenterista.

Lisätietoja kaikista yhdistyskoulutuksista:

Koordinaattori Kirsi Airos, Sydänliitto, kirsi.airos@sydanliitto.fi, puh. 050 584 9463

Sydänliitto saa koulutuksiinsa taloudellista tukea Opintokeskus Sivikseltä.

 

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut