Hyppää sisältöön
Etusivu / Ajankohtaista toukokuu 2020 / Paikallistiedotus: Rohkaise sydänpotilaat hoitoon alueellasi

Paikallistiedotus: Rohkaise sydänpotilaat hoitoon alueellasi

Sydänliiton ja Suomen Kardiologisen Seuran yhteiskampanja sydänoireisten saamiseksi hoitoon poikkeusajasta huolimatta on käynnissä. Ole mukana vaikuttamassa ja tee paikallistiedotusta valmista tiedotepohjaa hyödyntäen.

Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura ovat tiedotteellaan viestineet valtakunnalliselle medialle huolensa koronavirusepidemian takia kotiin jäävistä sydänsairaista. Juuri nyt on tärkeä hetki muistuttaa, että sepelvaltimotauti on yleisin kuolinsyy Suomessa. Se aiheuttaa vuosittain ennenaikaisia kuolemia enemmän kuin mikään infektiosairaus.

Koska sydäninfarktiin voi sairastua myös koronapandemian aikana, olemme painokkaasti muistuttaneet, että rintakipuihin tulee suhtautua vakavasti ja niiden seurauksena hakeutua nopeasti hoitoon myös tässä ajassa.

Ole tukemassa tärkeän asian esilletuloa paikallisesti

Kerro asiasta omalle paikallismedialle valmista tiedotepohjaamme hyödyntäen. Selvitä oman alueesi tilanne vähentyneistä potilasmääristä ja täydennä se tiedotteeseen. Tiedottamisesta on hyvä sopia tai kertoa omalle sydänpiirille, koska myös piirit saattavat tiedottaa asiasta maakuntamediaa. Näin vältytään mahdollisilta päällekkäisiltä viesteiltä.

Tiedotepohjan löydät Mediapankista (salasana: Sydänyhteisö1 ) ja sitä on sallittua muokata omia tarpeita vastaavaksi. Erityisesti tiedotteen keltaisella korostetut kohdat ovat tarkoitettu muokattavaksi oman alueen tietoihin.

Kiitos tuesta tärkeässä vaikuttamistyössä!

 

Sydänliiton ja Suomen Kardiologisen Seuran yhteistyössä toteuttama kampanjavideo, joka on näkynyt mm. YLEn ja MTV:n kanavilla:

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut