Hyppää sisältöön
Etusivu / Ajankohtaista maaliskuu 2021 / Pieni ele -keräys siirtyy kesäkuulle

Viime viikolla saimme odotetun tiedon, että kevään vaalit siirtyvät kesäkuulle ja näin ollen myös Pieni ele -keräys siirtyy vaalien mukana. Keräys on ollut aina vaalien yhteydessä, ihan sieltä vuodesta 1907 asti. Lahjoituksilla on alusta asti tuettu eri sairauksien ja vammojen kanssa eläviä. On hienoa, että tämä perinne jatkuu haastavista ajoista huolimatta. Nyt siirron myötä saamme hieman lisäaikaa rekrytoida uusia lipaskerääjiä.

Lipaskerääjäksi voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä omaan yhdistykseen tai täyttämällä lomakkeen pieniele.fi -verkkosivuilla.

Uusia kerääjiä tarvitaan

Nyt saa siis kannustakaa omaa lähipiiriä ja kaikkia mahdollisia tahoja tulemaan talkoohengessä avuksi, jotta saamme tänä haastavanakin vuonna lahjoituksia kotimaan vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi. On tärkeää saada erityisesti riskiryhmään kuulumattomia vapaaehtoisia kerääjiksi.

Koronarajoitusten vaikutus on puhututtanut yhdistyksiä ja lipaskerääjiä. Pieni ele seuraa koko ajan tilannetta, ja paikallisia keräysvastaavia on ohjeistettu koronarajoitusten osalta. Keräysvastaavat välittävät tietoa eteenpäin osallistuville yhdistyksille.

Pieni eleen poikkeustilanteen ohjeet lipaskerääjille voi ladata tästä:  Pieni ele_Ohjeita poikkeustilanteeseen Ohjeistusta päivitetään tilanteen mukaan.

Kerro yhdistyksenne tarina Pieni eleen verkkosivuille

Pieni eleen verkkosivut ovat uudistuneet, ja sinne kerätään nyt tarinoita meiltä mukana olevilta järjestöiltä. Haluaisitko kertoa teidän yhdistyksenne tarinan, ja auttaa näin tekemään Pieni ele -keräystä tunnetuksi lahjoittajille ja vapaaehtoisille?

Laita sähköpostilla viestiä Pieni eleelle info@pieniele.fi.

Kerro omin sanoin mitä mukavaa ja tärkeää olette tehneet paikallisyhdistyksessänne pienen eleen lahjoitusten avulla? Tai mihin suunnittelette seuraavia lahjoituksia käytettäväksi?

Juttu voi olla esimerkiksi tarina yhteisestä retkestä, jostain konkreettisesta hankinnasta tai vaikkapa tarina henkilöstä, joka on kokenut jonkin pienen onnen hetken lahjoitusten avulla.

Kaikki tarinat ovat kultaakin arvokkaampia, ja niistä saadaan tehtyä juttuja jaettavaksi myös sosiaaliseen mediaan. Henkilötarinat ja kuvat tekijöistä tekevät keräyksestä läheisemmän.

Terveiset Pieni eleen -tiimiltä:

Kiitos kaikille mukana oleville ja pidetään huolta toisistamme. Nähdään sitten touko-kesäkuussa lahjoituslippaiden luona äänestyspaikoilla!Erika ja Minna, Pieni ele ry

 

Ota yhtetyttä: info@pieniele.fi
Tutustu verkkosivuihin: https://www.pieniele.fi/
Seuraa somessa: @pieniele

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut