Hyppää sisältöön
Etusivu / Loppuvuoden järjestöasioita ja muistutuksia

Loppuvuoden järjestöasioita ja muistutuksia

Alla muistutamme yhdistyksiä tärkeistä loppuvuoden asioista, jotka vaikuttavat myös vuoden 2024 kevääseen.

Anna Autio, järjestökoordinaattori
Julkaistu 19.11.2023
Päivitetty 27.2.2024

Loppuvuoden muistilista yhdistyksille

Niiden yhdistysten, joilla on käytössä ns. kahden kokouksen säännöt, tulee pitää syyskokouksensa viimeistään joulukuun alussa (tai mitä asiasta yhdistyksen säännöissä sanotaan). Säännöissä luetellaan myös syyskokouksessa käsiteltävät asiat.

Jäsenmaksuosuudet

Yhdistysten jäsenmaksuosuus seuraavalle vuodelle tulee päättää syys- tai vuosikokouksessa. Muistathan ilmoittaa yhdistyksenne vuoden 2024 jäsenmaksuosuudesta liittoon sähköpostitse (jäsenpalveluun tai Anna Autiolle) sekä omalle piirillenne heti päätöksenteon jälkeen, mutta viimeistään 15.12.2023 mennessä. Näin saamme ajettua vuoden 2024 jäsenmaksulaskut jäsenille heti vuoden vaihteessa.

Lue lisää Sydänliiton jäsenmaksun määräytymisestä

Jäsenlaskut ja -kortit toimitetaan kaikille jäsenille Sydän-lehden numero 1 mukana, joka ilmestyy tammikuun lopussa. Jos jäsen on kuitenkin valinnut maksutavakseen e-laskun, tulee hän saamaan jäsenlaskun verkkopankkiinsa pian vuodenvaihteen jälkeen. Tällöin lehden mukana tulee ns. nollalasku, jossa summana on XXX, jotta se ei mene vahingossa maksuun.

Yhdistyksen yhteystiedot ja luottamustoimet

Tarkistattehan, että yhdistyksen tiedot sekä luottamushenkilöt ovat ajan tasalla Kilta-järjestelmässä. Killasta tiedot päivittyvät yhdistysten verkkosivuille. Killasta liiton työntekijät myös hakevat luottamushenkilöiden tiedot tärkeistä asioista viestimistä ja muistuttelua varten.

Muistattehan, että yhdistyksen nimenkirjoittajien muutoksista pitää ilmoittaa PRH:lle (Patentti- ja rekisterihallitus) yhdistysrekisteriin. Ennen ilmoituksen tekemistä sinun tulee tietää uusien nimenkirjoittajien henkilötunnus. Puheenjohtajan tulee allekirjoittaa paperi-ilmoitus tai  hyväksyä sähköinen ilmoitus, jollei hän tee ilmoitusta itse. Muutosilmoituksen voi tehdä helposti verkossa osoitteessa https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri.html

Lisäksi ilmoitattehan myös muista mahdollisista yhdistystänne koskevista muutoksista: Muutokset voivat liittyä esim. toiminnan yhdistämiseen toisen yhdistyksen kanssa, toiminnan mahdolliseen loppumiseen tai johonkin muuhun muutokseen, joka vaikuttaa yhdistyksenne toimintaan tai jäseniin.

Yhdistysten tilinumero

Jos yhdistyksen tilinumero muuttuu, ilmoitattehan siitä viipymättä jäsenpalveluun tai Anna Autiolle. 

Opintokeskus Sivis kouluttaa yhdistystoimijoita

Opintokeskus Sivis on julkaissut alkuvuoden koulutuskalenterin. Tutustu yhdistys- ja hallitustoimintaa tukeviin koulutuksiin, kuten Järjestön hallitusosaaja ja Yhdistyskehittäjä-koulutuksiin. Tutustu linkistä Siviksen tarjontaan! Tartu nyt alkukevään koulutuksiin!

 

Lisätietoja:

Järjestökoordinaattori Anna Autio, anna.autio@sydanliitto.fi

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut