Siirry sisältöön

Sydänliiton 18.5. antama ohjeistus syksyn yhdistystoimintaan nojaa ns. kahden raiteen tekniikkaan: perinteisen kanssakäymisen ollessa sallittua tai sen ollessa riskiryhmille rajoitettua. Annetun ohjeistuksen yhteydessä kerroimme myös, että tulemme täydentämään periaatteita ja antamaan tarkennetut ohjeistukset koskien kesän ja syksyn ajan mahdollisia terveysmittauksia, elvytysvalmennuksia ja sopeutumisvalmennuskursseja.

Terveysmittauksia ja elvytysvalmennuksia voi järjestää 1.6. alkaen huomioiden Valtioneuvoston ja STM:n suositukset. Tämä Sydänliiton ohjeistus on voimassa toistaiseksi. 

Terveysmittaukset 

Mittaaja 

Mittaajan tulee käyttää suojakäsineitä, jotka vaihdetaan jokaisen asiakkaan jälkeen. Lisäksi mittaajan tulee käyttää kertakäyttöistä kirurgista nenä-suusuojusta. Se suojaa asiakasta mittaajan uloshengitysilmassa mahdollisesti olevilta taudinaiheuttajilta.  

Ohje suojuksen käyttöön Työterveyslaitoksen sivuilla. 

Huomioi, että kirurginen nenä-suusuojus ei suojaa käyttäjäänsä ilmateitse tarttuvilta taudeilta. Mittaaja kohtaa tapahtuman aikana monia ihmisiä ja altistuu siten mahdollisesti koronavirukselle tai muille taudinaiheuttajille. Vapaaehtoistyötä tekevien mittaajien tulee harkita, haluaako tämän riskin ottaa. Työsuhteessa olevat mittaajat neuvottelevat asiasta esimiehensä kanssa.  

Lisätietoa suojaimien käytöstä THL:n ja Työterveyslaitoksen sivuilta. 

Mittauspaikka 

Mittaukset tulee järjestää niin, että asiakkailla on jonottaessaan mahdollisuus 1-2 metrin turvaväleihin. Jonotuksen tarvetta voi vähentää esimerkiksi ajanvarausmenettelyllä. Asiakkaalla tulee olla mahdollisuus käsienpesuun tai desinfiointiin ennen mittausta ja sen jälkeen 

Elvytysvalmennus

Sydänpiirit ja -yhdistykset järjestävät elvytysvalmennuksia, jotka keskittyvät elottomuuden tunnistamiseen, hätänumeroon soittamiseen, paineluelvytykseen ja sydäniskurin käyttöön. Nämä eivät ole varsinaisia elvytys- tai ensiapukoulutuksia, eikä niissä opeteta puhalluselvytystä.   

Elvytysvalmennuksia voi järjestää 1.6. alkaen esimerkiksi näytösluonteisesti. Yleisö voi harjoitella paineluelvytystä ja sydäniskurin käyttöä, jos käytettävissä on suojakäsineet tai mahdollisuus käsien, elvytysnuken ja harjoitussydäniskurin desinfioimiseen.  

Elvytysharjoituksen yhteydessä on huomioitava 1-2 metrin turvaväli. Jos elvytysvalmentajan ja valmennettavan välillä ei ole mahdollista pitää suositeltua turvaväliä, valmentajalla tulee olla kirurginen nenä-suusuojus. Elvytysvalmennus on turvallisinta järjestää ulkotiloissa. 

Sopeutumisvalmennus 

Sopeutumisvalmennuskurssit alkavat 1.9.2020 asteittain, mikäli koronatilanteessa ei tapahdu muutoksia.  Kasvokkain toteuttavien kurssien käytännön järjestelyissä noudatetaan  Valtioneuvoston ja STM:n ja Kelan linjauksia mm. majoituksen, ruokailujen ja turvavälien suhteen. Sopeutumisvalmennuskursseja tullaan syksyn aikana toteuttamaan myös etäyhteyden avulla verkossa. Kuntoutuskurssien tilanteesta löytyy tietoa kurssikalenterista. 

Vapaaehtoisina sopeutumisvalmennuskursseilla vierailevat vertaiset harkitsevat itse, osallistuvatko kurssille.   

Yhdistyskoulutukset  

Syksyn yhdistyskoulutukset järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Syys- ja lokakuun koulutusten osalta päätös tehdään elokuun alussa. Koulutuksille on suunniteltu verkossa toteutettavia korvaavia vaihtoehtoja. Koulutusten tilanteesta saa parhaiten tietoa koulutuskalenterista. 

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset