Hyppää sisältöön

Yhdistykselle on myönnetty Solaris lomien STEAN:n avustuksella tuettu loma 5.-10.5.2024 Spahotel Casinolla, Savonlinnassa 30 hengelle.

Loman omavastuu on 100 euroa/henkilö/5vrk.

Jokaisen lomaa hakevan talouden tulee täyttää oma hakemus (samassa taloudessa asuvat täyttävät vain yhden hakemuksen. Eri talouksissa asuvat täyttävät aina oman hakemuksen.

Tuettu loma voidaan myöntää korkeintaan joka kolmas vuosi ja enintään kolme kertaa 10 vuoden aikana. 

Hakemuksesta tulee ehdottomasti löytyä seuraavat tiedot:

-hakijan nimi, osoite, henkilötunnus

-puolison osalta samat tiedot, mikäli hän hakee lomaa

-kaikkien taloudessa asuvien tulotiedot, vaikka ei osallistuisi lomalle

-perusteluosa kaikilta osin, ilman perusteluja lomaa ei voida myöntää

-huonekaverit merkitsevät toistensa nimet hakemuksiinsa ystävä-kohtaan

 

Lomakkeita on saatavana yhdistyksen toimistolta. Hakemukset palautettava suljetussa kuoressa yhdistyksen toimistolle viimeistään viikolla 3 2024, jotta ne ehditään määräaikana lähettää lomajärjestöön.

 

Solaris Lomat käsittelee hakemukset ja lomalle hyväksytyille tulee lomajärjestöstä kutsu ja omavastuulasku noin kuukautta ennen lomaa. Kun olet saanut myöntävän vastauksen lomalle pääsystä, ota yhteys yhdistyksen toimistolle. Yhdistys, mikäli riittävästi lähtijöitä on, järjestää erillistä korvausta vasten edestakaisen bussikuljetuksen.

 

Loman hakeminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä, vaan se on kaikille avoin.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot