Hyppää sisältöön

Wienin viemää perjantaina 10.1.2025 Lahdessa

Vuonna 1814 Euroopan johtajat kokoontuivat Wieniin korjaamaan Napoleonin jättämää hävitystä. Neuvottelut ikuisesta sovusta ja reiluista valtiorajoista kangertelivat, mutta sitäkin paremmin sujuivat juhliminen ja iltamenot tansseineen. Suosituin niistä oli vastikään kehitetty wienervalssi, nopea ja pyörteinen paritanssi. Wienin Musikvereinista maailman ääriin televisioidut uuden vuoden konsertit ovat levinneet perinteeksi Suomea myöten. Alkavan vuoden kunniaksi Sinfonia Lahti kääntää kalenterinlehteä kevyin, pyörivin askelin. Strauss-dynastian huolettomampaa elämää ennakoivat marssit, polkat, valssit ja muut klassikot toivottavat vuoden 2025 virallisesti alkaneeksi. Silja Aalto sopraano, Ville Rusanen baritoni.

Vuonna 2000 vanhan tehdasrakennuksen yhteyteen valmistuneessa Sibeliustalossa puuarkkitehtuuri yhdistyy vanhaan lahtelaiseen teollisuushistoriaan. Kuuluisa Pääsali toimii suurten kokousten areenana ja konserttisalina. Vesijärven rantaan valmistuneen puisen kongressi- ja konserttikeskuksen arkkitehdit Hannu Tikka ja Kimmo Lintula ovat kertoneet talon suunnittelun päällimmäisenä innoittavana lähteenä olleen suomalainen metsä. Katsomo ja näyttämö parvineen on sijoitettu ovaaliin muotoon ns. kenkälaatikkosaliin. Metsähallin korkeassa katossa tuikkii säveltäjämestari Sibeliuksen syntymähetken tähtikartta, juuri sellaisena kuin se oli 8.12.1865.

Lähtö matkaan perjantaina 10.1.2025

Klo 08:45 lähtö Palokasta terveyskeskuksen pysäkiltä

Klo 09:00 lähtö Killerin parkkipaikalta

Klo 09:15 lähtö Harjukadun tilausajolaiturista

Klo 11:30 lounas Sibeliustalossa Puusepän verstastilassa

Klo 13:00 konsertti Sibeliustalossa, kesto 2 tuntia väliaikoineen

Klo 15:15 paluulähtö Jyväskylään

Saapuminen Jyväskylään klo 18:00.

Hintaan sisältyy:

– bussikuljetus Pohjolan Matkan bussilla

– buffetlounas

– konserttilippu

– väliaikakahvi

Tule kokemaan Sinfonia Lahden Wienin viemää -konsertti ja ihastelemaan ainutlaatuista Sibeliustaloa.

Matka toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän Valmetin Eläkeläisten kanssa. Meille on varattu 20 lippua. Matkan hinta on 98 euroa.

Ilmoittautumiset ja maksut 4.12.2024 mennessä Jyväskylän Sydänyhdistykseen, puh. 050 501 8882 TAI sähköpostitse toimisto@jklsydan.fi. Maksut maksetaan tilille FI71 5290 0220 2695 08, viite 120605. Ilmoitathan mahdollisista ruoka-aineallergioistasi. Lisätietoja Tarja Niemi, puh. 044 702 2150.

 

 

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot