Hyppää sisältöön
Etusivu / JÄSENTIEDOTTEEN TOIMITUS
Julkaistu 10.2.2022
Päivitetty 16.2.2022
asiat myöhemmin sivustoille

Hyvät jäsenet!

Kuluvan vuoden jäsentiedote pyritään sada teille jäsenille paperisena ja postin välityksellä maaliskuun alkupuolella. Tiedote julkaistaan myös täällä kotisivuilla aikanaan.

Viivästymisen syynä on koronapandemian vaikutus toiminnan toteuttamiseksi. Yhdistys varautuu kuitenkin mm. markkinaravintolan pitoon viikkoa ennen juhannusta, 18.6., Lammin pellavamarkkinoilla. Paikkana on edelleen tuttu Hakkalan koulukeskuksen ruokasali. Kenties jo toukokuun sydänviikolla voidaan toteuttaa verenpainemittauksia Lammin Apteekissa. Tarkoitus on tänä vuonna päästä nauttimaan kesäteatterista. Syksymmällä sydänpäivää vietetään jälleen vaeltamassa luonnossa. Mutta mikä on vuoden kohokohta? Yhdistys saa täyteen 50 toimintavuotta. Sitä on syytä juhlia loppuvuodesta.  Terveisin hallitus.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot