Hyppää sisältöön
Etusivu / Kävelysählyä

Jo yhdestoista vuosi pyörähti käyntiin kävelysählyssä. Eräs osallistuja kertoi, että aloitettaessa ei ollut kaupoissa vaaleapohjaisia sisäpelikenkiä, joten niitä tilattiin paikalliseen liikkeeseen. Ja hyvät tilattiin, sillä vaikka kerran viikossa ovat kovassa käytössä, niin vieläkin ovat uuden veroiset, ainakin melkein. Alla olevassa kuvassa eivät ole siitä hankintaerästä eikä sen enää väliäkään, vaikka alkuun Pielis-Areenalla oltiin hyvin tarkkoja jalkineista.

Tällä kertaa maali oli oikeasti noin pieni ja silti sinne silloin tällöin pallo osui. On näillä pelaajilla taito hyppysissä.

Tässä aloitus- tai jatkolyönti – kummalle puolelle lie menee.

Tilanteen tarkka seuraaminen. Erotuomarikin pelissä mukana.

Videoita pelistä on Facebookissa Nurmes-Valtimo sydänyhdistys -sivulla.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot