Hyppää sisältöön
Etusivu / Liikunta ja terveys -tapahtuma ti 6.6.2023 klo 17.00 Alajärven Ankkurikentällä

Liikunta ja terveys -tapahtuma ti 6.6.2023 klo 17.00 Alajärven Ankkurikentällä kentän kauppakeskuksen puoleisessa päädyssä. Tilaisuudessa paneudutaan ikääntyvien terveyteen ja mukaan toivotaan kaikkia niitä, jotka ovat lähiaikoina jääneet tai jäämässä eläkkeelle tai joita liikkuminen ja terveellinen vanheneminen kiinnostaa. Fysioterapeutti Juha Latvala selvittää senioreiden liikunnan tärkeyttä laadukkaan elämän kannalta. Kaupungin liikuntatoimesta Santeri Syynimaa liikuttaa osallistujia aina välillä ja kertoo kaupungin erityiseduista senioreiden liikuntaharrastuksissa. Golfseurasta Hannu Alapiha ja Martti Ojajärvi kertovat golfin saloista sekä esittelevät pelivälineitä ja pelaamisen aloittamiseen liittyviä seikkoja. Mahdollisuus lyönnin kokeilemiseen sekä puttauskilpailuun. Puttauskilpailu on avoin kaikille, joilla ei ole green gard -korttia suoritettuna. Voittaja palkitaan Starttikurssilla, jonka arvo on 160 euroa. Tilaisuudessa kuunnellaan jutut seisaaltaan.
Tilaisuuden järjestävät Eläkeliiton, Kansallisen senioriliiton ja Sydänliiton paikalliset osastot, Alajärven kaupungin liikuntatoimi sekä Järviseudun Golfseura.

Tervetuloa mukaan!

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot