Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänyhdistyksen paikallistuntemus tärkeänä apuna uusien sydäniskurien sijoittelussa

Alajärven Sydänyhdistys on edistämässä oman toiminta-alueensa sydänturvallisuutta osallistumalla neljän uuden sydäniskurin ja lämpökaapin sijoittamisen suunnitteluun ja luovuttamiseen uusiin kohteisiin yhdessä Sydän-Suomen alueen kanssa. Sydäniskurit ja lämpökaapit kustantaa Töysän ja Kuortaneen Säästöpankkisäätiöt. Sydän-Suomen alue koordinoi hanketta.

Paikkojen valinnan lähtökohtana ovat olleet Sydänturvallinen Suomi https://sydanturvallinensuomi.sydan.fi verkkopalvelu sekä karttapalvelu https://defi.fi. Alajärven Sydänyhdistyksestä koottu työryhmä on etsinyt sopivia kohteita sydäniskurien sijoittamiseen. Pohdinnassa on ollut etäisyys keskustaan ja kohteet, joissa sydäniskuri toisi laajaan asuinympäristöön sydänturvallisuutta. Katsoimme, ettei lähistöllä olisi toista sydäniskuria.  Alajärvelle nyt hankitut kolme sydäniskuria sijoitetaan lämpökaappeihin, jossa ne ovat 24/7 saatavilla.

Alajärvi saa siis kolme ja Lehtimäelle sijoitetaan yksi sydäniskuri.  Lehtimäen sydäniskurin sijoittelussa on tehty yhteistyötä Ähtärinjärven Sydänyhdistyksen kanssa, sillä Lehtimäki kuuluu Ähtärinjärven Sydänyhdistyksen toiminta-alueeseen.

Sydäniskurin ja lämpökaapin saajatahot järjestävät avoimet sydänturvallisuustilaisuudet lähialueen asukkaille ja kaikille kiinnostuneille. Tilaisuudessa opastetaan sydäniskurin toimintaa ja käyttöä elvytyksessä. Osallistujat voivat harjoitella iskurin käyttöä. Sydänyhdistys esittelee monipuolista toimintaansa tilaisuuksissa.

Kaikille avoimet Sydänturvallisuustilaisuudet järjestetään saajatahojen kanssa seuraavasti:   

  • Ti 30.1.2024 klo 18.00-20.00 Levijoen Ns:lla (Tikkasentie 47).
  • La 3.2.2024 klo 12.00 -14.00 Paalijärven koululla  (Jussilantie 4).
  • La 10.2.2024 klo 15.00-17.00 Saukonkylän koululla  (Saukonkyäntie 130)
  • Ke 14.2.2024 klo 19.00-21.00 Lehtimäellä Kylätalo Metsossa (Rantakankaantie 581).

Tilaisuudet alkavat kahvituksella. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Tervetuloa mukaan!

 

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot