Hyppää sisältöön
Etusivu / Kevätretkellä Tallinnassa

Aamiaskokouksessa laivalla

Marjatta innostaa meitä mukaan

Vanhaa Koplia

…ja uutta Koplia

Herkkuja Balti Jaaman torilla

Kauniina maanantaina 22. toukokuuta 2023 teimme kevätristeilyn Tallinnaan Viking Xprs-laivalla.

 

Menomatkalla nautimme maukkaan salaattiaamiaisen ja kuulimme yhdistyksemme aktiivien kertovan oman tarinansa yhdistysaktiiviksi liittymisestä. Kaikki tuntuivat ”joutuneen” eivät pyrkineen  mukaan.  Iloiksemme saimme uusia aktiiveja mukaan toteuttamaan yhdistyksemme monipuolista jäsentoimintaa. Pian voimmekin julkaista ennakkotietoja tulevan syksyn tapahtumista.

 

Tallinnassa teimme kiertoajelun Pohjois-Tallinnaan, jossa harvat meistä olivat aiemmin käyneet. Koplin, Kalamajan ja Telliskiven alueet eivät useinkaan ole tavallisia käyntikohteita. 

 

Paluumatkalla nautimme laivan buffet-päivällispöydän herkuista, erikoisesti tuoreesta parsasta. 

 

Kiitos hienosta retkestä Marjatta, Anita ja Eija!

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot