Hyppää sisältöön
Etusivu / Marjatta Kuusela in memoriam

Kunniapuheenjohtajamme  Marjatta Kuusela nukkui pois 6.10.2024. Hän oli syntynyt  16.6.1944 Parikkalassa, josta muodostui hänelle tärkeä paikka. Siellä oli vapaa-ajan asunto, jossa Marjatta vietti  vapaa-aikaansa perheen ja ystävien kanssa uiden, marjastaen ja sienestäen.

Marjattaa valmistui unelma-ammattiinsa sairaanhoitajaksi vuonna 1967.  Hän työskenteli myös kehitysyhteistyössä Nigeriassa. Vuodesta 1969 alkaen hän työskenteli lääkeyhtiö Merck&Co., Inc:n tytäryhtiö  MSD:llä eri tehtävissä eläkkeelle jäämiseensä saakka. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2009 markkinointijohtajan tehtävästä.

Helsingin Sydänyhdistyksen puheenjohtajana Marjatta aloitti syksyllä  2009. Kymmenen vuoden ajan hän luotsasi yhdistyksen toimintaa ja hänen aloitteestaan toimintaa monipuolistettiin. Hän toimi aktiivisesti Etelä- Suomen Sydänpiirin hallituksessa sekä valtakunnallisessa OLKA-toiminnassa ja oli Meilahden sairaalan Akuutin johtoryhmän asiakas-/potilasjäsen.

Helsingin Sydänyhdistyksen toiminta oli Marjatalle sydämen asia!

Jäämme kaipaamaan Marjattaa, hänen asiantuntijuuttaan ja  iloisuuttaan.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot