Hyppää sisältöön
Etusivu / Matkalla Ruotsissa 16.5.-19.5.2024

Torstaina 16.5. kokoonnuimme Olympiaterminaaliin, josta matkamme kohti Uppsalaa alkoi. Matkalle osallistui 39 henkilöä. Laivamatka sujui hyvin, menomatkalla nautimme yhdessä maittavan kolmen ruokalajin illallisen Silja Symphonyn la Tavolata ravintolassa. Aamulla meitä oli satamassa vastassa matkaoppaamme Astrid Talumaa, joka sai kaikilta osallistujilta erinomaisen palautteen toiminnastaan ja opastuksestaan, saimme häneltä aimo annoksen Uppsalan ja Sigtunan historiaa.

Perjantaina ensimmäinen kohteemme Uppsalassa oli Carolus Linnaeus (1707-1778) puutarha ja kotitalo. Hänet tunnetaan paremmin nimellä Carl von Linné. Hän on ehkä yksi tunnetuimmista ruotsalaisista tiedemiehistä ja kasvitieteilijöistä. Linné  loi perustan tieteelliselle taksonomialle eli eliöiden luokittelulle. Linnén puutarha on alkuperäisessä muodossa ja kasvit ovat edelleen hänen luokittelujärjestelmänsä mukaisessa järjestyksessä.

Carl von Linné toimi lääketieteen professorina Uppsalan yliopistossa, jossa hän opetustyönsä ohessa kehitti tautiiluokituksia ja kasvilääkintää sekä kohensi kasvitieteellistä puutarhaa. Linnén puutarha oli  yksi aikakautensa parhaita. Vanhan sanonnan mukaan ”Luoja loi, mutta Linné järjesti

Kiertoajelu jatkui Uppsalassa, kävimme Uppsalan Linnan pihalla, josta aukeni näkymä Uppsalan kasvitieteelliseen puutarhaan, joka tunnetaan myös Botaniska trädgårdenin.  Carl von Linné, toimi puutarhan johtajana 1700-luvulla ja hänellä oli suuri merkitys puutarhan kehitykseen ja lajien valintaan. Puutarha perustettiin vuonna 1655 ja se kuuluu Uppsalan yliopistoon.

Matkamme jatkui kohti vanhaa Uppsalaa, joka aikaisemmin oli Uppsalan kaupungin keskusta Keski- Ruotsin Uplannissa. Sen tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat kuningaskummut ja vanha Uppsalan kirkko.

Kuningaskummut ovat kolme vierekkäin sijoittuvaa hautakumpua, jotka ovat 400–500 luvulta, ne ovat Ruotsin vanhimpia kansallisia symboleita.

Vanha Uppsalan kirkko toimi Ruotsin arkkipiispanistuimena aina vuoteen 1273 saakka. Kirkkoa alettiin rakentamaan jo 1000-luvulla ja se valmistui 1100-luvulla. Kirkon puuveistoksiin kuuluvat krusifiksit ovat peräisin 1100-, 1200- ja 1400-luvuilta. Lounaan jälkeen palasimme Uppsalaan ja illalle ei ollut ohjelmaa.

Lauantain tutustuimme Uppsalan tuomiokirkkoon, kun avasimme tuomikirkon ovet, kaikui kaunis lapsikuoron esitys Suvivirrestä ikään kuin toivottaen meidät tervetulleiksi kirkkoon. Uppsalan tuomiokirkko on Pohjoismaiden suurin kirkko, Uppsalan arkkihiippakunnan pyhän Eerikin roomalaiskatollinen tuomiokirkko sekä Ruotsin kirkon kansallispyhäkkö. Rakennustyyli on ranskalainen gotiikka, kirkko on 118 metriä pitkä ja kirkon kaksoistornit ovat myös 118 metriä korkeat. Kirkkoon mahtuu noin 5000 henkilö kerrallaan.

Kirkossa kruunattiin vuoteen 1719 saakka useimmat Ruotsin kuninkaat ja kuningattaret.  Kirkossa vihitään nykyään virkaan Ruotsin piispat sekä Uppsalan hiippakunnan papit ja diakonit.

Kirkkoon on haudattu tunnettuja ruotsalaisia ja hallitsijoita, kuten Carl von Linné, Kustaa Vaasa, Emanuel Swedenborg ja Eerik Pyhä.

Uppsalasta siirryimme pieneen noin 10000 asukkaan Sigtunaan, joka on yksi Ruotsin vanhimmista kaupungeista. Varhaiskeskiajalla se oli hallinnon ja kaupan keskus. Sigtuna huokuu keskiaikaista tunnelmaa kapeine katuineen ja puutaloineen, jotka ovat 1700- ja 1800-luvulta. Kaupungin asemakaava on pysynyt samanlaisena tuhannen vuoden ajan. Kävimme tutustumassa vuonna 1255 valmistuneeseen dominikaanimunkkien rakentamaan Pyhän Marian kirkkoon, joka on vielä käytössä.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot