Hyppää sisältöön
Etusivu / Sadonkorjuuristeilyllä Ahvenanmaalla

Syyskuisena perjantaina 20.9.2024 risteilimme viikonlopuksi Ahvenanmaalle Sadonkorjuufestivaaleille. Maarianhaminassa meitä odotti lämmin, aurinkoinen syyspäivä. Suuntasimme pienen kaupunkikierroksen jälkeen Sadonkorjuujuhliin, joihin näytti osallistuvan koko Ahvenanmaa.  Festivaaleilla juhlittiin syksyn sadonkorjuuta, maisteltiin sesongin herkkuja ja juomia sekä vietettiin aikaa leppoisasti erilaisten ”maalaisaktiviteettien” parissa saaren hienoimmilla maatiloilla.

Mickelsgårdissa oli syysherkkujen lisäksi tarjolla monenlaista hupia: lehmäsafaria ja hyppelyä olkipaaleilla.

Judy’s Keramik-pajalta löytyi uniikkia keramiikkaa ja maukkaita leivonnaisia aamupäiväkahville.

Smakbyn lounasravintolassa maistuivat lihapullat ja Ålands pannkakor lounaaksi. Sekä tietysti maisteltiin karkkikaupan karkit.

Bolstaholmin karjatilalla tarjolla oli paitsi laaja valikoima lihatuotteita myös hienoja paikallisia  käsitöitä. Näytti siltä, että  jos paikallinen väki ehti vierailla vain yhdellä tilalla, tämä oli se paikka, jonne ehdottomasti tultiin.  Tarjolla oli paljon kiinnostavaa myös lapsille ja miehille, rodeoratsastusta, traktoreita ja ilmakiväriammuntaa.

Grannaksen tilalla, Ahvenanmaan suurimmalla omenatilalla,  myytiin kaikkia mahdollisia omenoista valmistettuja herkkuja ja juomia.

Iltapäivän lopuksi kävimme vielä katsomassa Emelia-kaljaasilaivan rakentamista Merikorttelissa.

Kiitos hienosta retkestä, Eija ja Anita!

 

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot