TOURUJOEN LAAKSO
Jyväskylän keskusta-alueella on paikka, jossa on mukava seurata kevään kehittymistä. Nyt huhtikuun ensimmäisellä viikolla siellä on vielä paljon lunta, mutta on siellä myös vapaana virtaavaa vettä. Paikka on Tourujoen laakso Palokkajärven ja Jyväsjärven välissä. Helpoin reitti joen varrelle lähtee Puistokadulta vanhan hautausmaan P-paikalta Kankaankatua pitkin. Vielä vähän aikaa näkee Tourujoen sellaisena kuin se on ollut viimeiset vuosikymmenet. Todennäköisesti tämän kevään/kesän aikana alkavat Tourujoen kunnostustyöt, jossa se palautetaan mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan ja siten mahdollistetaan vaelluskalojen nousu ja lisääntyminen alueen vesistössä. Tourujoen korkeusero on n. 16 m, joten Kankaan alueen ja Palokkajärven väliin, isoista luonnonkivistä rakennettavasta koskiosuudesta tulee komean näköinen, ainakin netistä löytyvän esittelyvideon mukaan. Joen pohjoispäähän rakennetaan pohjapato, joka pitää Palokkajärven vedenpinnan oikeassa korkeudessa.
Laskeudu Kankaankadun mutkan jälkeen kävely/pyörätielle, joka kulkee pohjoiseen päin Tourujoen vierustaa ensin Lohikoskentien ali, sitten Lahjaharjuntien ali ja vielä Nelostien ali. Käy kurkkaamassa puolen kilometrin päässä Löylyjoen veden virtaustilanne. Palaa samaa reittiä takaisin, maisema on vähän erinäköinen ja yhtä rauhallinen toiseen suuntaan kuljettaessa. Liikenteen melu ei siellä häiritse, joessa uiskentelee sorsia, mutta nekin ovat hyvin hiljaisia vielä.
Kulje nyt Kankaankadun mutkasta etelään päin vanhan vesivoimalaitoksen ohi alas Piipputorille ja laiturille Tourujoen vierelle. Joen toisella puolella oleva risukko on luonnonsuojelualuetta ja siellä on Tourujoen luontopolku. Jatka matkaasi ylös mäkeä Kankaanpuiston ohi Ailakinkadulle ja edelleen Kinakujalle. Kinakujan sillan jälkeen joen varressa on molemmin puolin hyvin tallattu polku. Valitse toinen ja kävele Vapaudenkadun yli Heikinkatua pitkin Rantaraitille, niin näet Tourujoen viimeisetkin metrit ennen Jyväsjärveä. Sillalta katsoen joen vasemmalla puolella on koirien uimapaikka ja oikealla puolella Schaumannin linnan puutarha-aluetta, jonne suunnitellaan rivitaloja. Palaa samaa reittiä Tourujoelle ja valitse nyt keskustan puoleinen polku. Jatka sitä Kinakujan sillan ali aina Luontopolun alkupäähän asti. Älä mene vielä luontopolulle, vaan nouse vasemmanpuoleista polkua ylös, niin tulet vanhan hautausmaan reunaan Tourukadulle. Luontopolku on vielä hyvin luminen ja jäinen ja kurainenkin rinteestä valuvien purojen kohdalla. Alueella ei näkynyt montaa lintua; tiainen lenteli pöntön vieressä, rantapuussa istui vaitelias varis ja tikan nokan pärinää kuului kauempaa vastarannalta. Kunhan nämä yöpakkaset hellittävät ja tuulet kääntyvät puhaltamaan etelästä, Tourujoen laakson äänimaailma muuttuu täysin ja silloin siellä alkaa vihertääkin. Laita nastakengät jalkaasi ja käy tarkkailemassa.