Toukokuun puolivälissä saapuivat kaupungin nelijalkaiset kesätyöntekijät työpaikalleen. Kevyessä kesäasussaan, ylimääräiset villat kerittyinä lampaat asettuivat tutuille laitumilleen Samulinniemeen, Suuruspäähän, Vehkalammelle ja Kuokkalanpellolle. Ne ovat kotoisin Piesalan tilalta Petäjävedeltä ja niitä tuli nyt laitumille 120 kpl. Suurin osa lampaista on ollut täällä edellisinäkin vuosina, mutta mukana on myös tammikuussa syntyneitä karitsoita. Jokaisella laitumella on valkoisten lampaiden seassa myös ainakin yksi musta lammas. Rodultaan ne ovat suomenlampaita ja niillä on tärkeä tehtävä alueen kasvuston vieraslajien leviämisen torjunnassa. Vuonna 2019 alkoi Vehkalammella kokeilu, jossa lampaita laiduntamalla yritetään hävittää jättibalsami alueelta. Jo viime syksynä näytti siltä, että kokeilu on onnistunut. Lampaat syövät jättibalsamin jo ennen kuin se tuottaa siemeniä. Jättibalsami on yksivuotinen haittakasviksi määritelty vierasperäinen kasvi, joka tukahduttaa luonnon kotoperäistä kasvustoa. Lampaat syövät myös muita haittakasveja, kuten lupiinia ja jättiputkea silloin kun ne ovat vielä pieniä taimia.
Jokainen laidunalue on jaettu vähintään kahteen lohkoon, joissa lampaita kierrätetään sitä mukaa kun lohko tyhjenee ravinnosta. Veden saanti on turvattu rajaamalla aitaus järven rantaan tai siirrettävillä vesiastioilla. Varjoisat lepopaikat löytyvät puiden varjosta ja koska laitumelle eivät ihmiset, eikä varsinkaan koirat saa mennä, sieltä löytyy myös rauhalliset nukkumapaikat. Lampailla on hoitaja, joka käy kaikilla laitumilla vähintään kerran päivässä tarkastamassa, että kaikki on kunnossa. Opastauluissa ohjeistetaan, että lampaita ei saa ruokkia, koska esim. leivänpalaset ja multaiset ruohotupot aiheuttavat niille vatsakipuja. Linnut ovat sallittuja vieraita ja niille onkin ripustettu laidunalueille paljon pönttöjä. Erikoisen näköiset pöntöt on tarkoitettu lepakoille. Hyönteishotellejakin on laitumilla monennäköisiä ja helppotekoisia ideoita saa soveltaa omaan puutarhaan.
Samulinniemen lähelle pääsee busseilla 15 ja 19. Kuokkalan kartanon pysäkiltä on n. 200 m rantaan ja siitä kävelytietä 200 m lammaslaitumen viereen. Oman auton voi jättää Kuokkalan pienvenesataman P-paikalle (4h). Suuruspään laitumet ovat rantaraitin varrella Survo-Korpelan omenatarhan vieressä kävelymatkan (< 1 km) päässä Kuokkalan ostoskeskuksen P-paikalta. Kuokkalanpellon lammastarha on ostoskeskuksesta n. 600 m Viherlandiaan päin Sulkulantien ja Lampitien kulmauksessa. Vehkalammen lähelle pääsee Kortepohjan bussilla no 18. Omalle autolle löytyy parkkipaikka Nisulankadun varrelta Jyvälän P-paikalta. Koska laitumilla on linnunpönttöjä, siellä on myös lintuja. Niitä on mukava tunnistaa uudella, ilmaisella Muuttolintujen kevätseuranta- sovelluksella, jonka voi ladata omaan älypuhelimeensa Play-kaupasta tai Ylen sivuilta. Kesäisen aamupäivän voi viettää mukavasti kaupungissakin lintujen laulua kuunnellen ja lampaiden touhuja seuraillen.