Aurinkoiset ja lämpöiset kevätpäivät ovat sulattaneet lumet myös Jyväskylän yliopiston kampusalueelta. Teemme huhtikuun kävelylenkin siellä. Kokoonnumme keskiviikkona 24.4.2024 klo 12 sinisen Yliopistoportin alle. Tämä Pero Luostarisen teräksinen taideteos sijaitsee yliopiston päärakennukselle vievän väylän kaupungin puoleisessa päässä.
Kävelemme Oppio-rakennuksen, Puutarhurin talon, Ryhtilän ja Vanhan pajan kautta Moirislammen puistoon. Ohitamme uuden ja vanhan normaalikoulun ala-asteen ja suuntaamme urheilukentälle, jossa laskemme montako puuta kasvaa juoksuradan sisäpuolella. Käymme myös kiertämässä Köyhälammen, jonka rannalla on Matti Nykäsen muistomerkki ja viime kesänä valmistunut uusi laituri. Teemme pienen koukkauksen Ruusupuiston kampukselle ja palaamme kasvitieteellisen puutarhan kautta Villa Ranan vierestä takaisin lähtöpaikkaan. Lenkille tulee pituutta n. 3 km ja suurin osa matkasta on hiekkapintaista käytävää. Rauhallista tahtia kulkien ja ympäristöä tarkkaillen aikaa kuluu puolisentoista tuntia.
Tule mukaan tutustumaan yliopistoalueeseen, jota on sanottu Suomen kauneimmaksi kampukseksi. Alueella on P-paikkoja, mutta niille saa pysäköidä vain eParking-sovelluksella. Monella linkkilinjalla on pysäkki lähellä aluetta, eikä Asemakadultakaan ole matkaa kuin kilometrin verran. Nähdään sinisen portin vieressä.