Lokakuun ulkoiluvinkki – Kammarinmäki
Jyväskylän kaupungin nettisivuille tuli syyskuussa ulkoilijoille uusi hyvä sovellus. Sieltä löytyy nyt 29 lähiretkeilypaikkaa, joista osa on ulkoilijoille hyvin tuttuja, osa tuntemattomia. Ne on sinne koonnut kaupungin rakennuttajainsinööri Erja Mutanen, joka oman työnsä ohella opiskelee eräoppaaksi.
Yksi vähemmän tunnettu paikka on Keltinmäessä oleva Kammarinmäen lippaluola, jota eivät kaikki keltinmäkeläisetkään tiedä. Linnuntietä luolalle on Keltinmäen kirkon pihalta vain n. 300 m. Helpoimmin luolalle löytää, kun jättää autonsa esim. kirkon parkkipaikalle ja kävelee siitä Ronsuntaipaleentielle. Keltinmäentien ylikulkusillan kohdalta Mustankorkealle päin kävellessä neljän valaisinpylvään jälkeen oikealla puolella on metsäautotien liittymä ja heti tien alussa on lukittu puomi. Kävele tätä sorapintaista tietä n. 500 metriä ja ihaile matkalla tiellä hiekan välistä kasvavia kirkkaan oranssin värisiä Oranssimaljakkaita. Ne näyttävät maahan pudonneilta ruusun terälehdiltä, toki hieman vahvemmilta. Samalla kun pysähdyt ihmettelemään noita sieniä, katso myös taaksesi ja ihaile syksyn ruskaa Myllyjärven metsässä. Metsäautotie on ollut ylämäkeä koko 500 metrin matkalla ja nyt se kaartuu oikealle ja samalla jyrkkenee. Luola on metsässä n. 100 metrin päässä oikealla, mutta sinne ei ole mitään pysyvää viittaa. Toistaiseksi varmin merkki on mutkassa tien oikealla puolella näkyvä pieni polku ja sen takana oleva muurahaispesä. Ojakin on sillä kohdalla matala, eli helposti ylitettävä. Polun vieressä on kallellaan oleva kuivunut kuusi ja sen jälkeen luolan musta aukko jo erottuukin.
Lippaluola on kymmenkunta metriä leveä ja pari-kolme metriä syvä avoin kalliokatos. Peräseinällä on lohkomaisiä hyllyjä, joita pitkin valuu vettä pohjalle näin syksyisen kosteilla ilmoilla. Alkukesällä pohjakin oli kuiva ja auringonpaisteessa ”hyllyt” olivat lämpöisiä kivipenkkejä. Talvella luolan pohja on jäätikkönä ja seinät komeasti kuurassa. Luolaan on rakennettu luvattomasti nuotiopaikka, joten siinä ei saa polttaa mitään.
Alueella risteilee paljon koiranulkoiluttajien ja juoksijoiden tekemiä polkuja, mutta ne ovat kapeita ja hyvin kivisiä. Jos omaa vahvat nilkat, hyvät maastokengät ja jonkin verran seikkailumieltä, luolan päälle länsipuolelta nousevaa polkua pitkin pääsee Kultalakintien talojen takapihalle. Tien suuntaisesti vähän matkaa kulkevaa pitempää polkua pitkin pääsee Kotasenpolulle leikkipuiston viereen. Suosittelen kuitenkin paluuta samaa reittiä pitkin kuin tulomatkalla. Tietysti metsäautotietä voi jatkaa Kotalamminmäen päälle asti. Siellä on kääntöpaikka ja kasvavia puita joka suunnalla, joten vaikka korkealla onkin, ei sieltä maisemia näe.
Muut 28 lähiretkeilypaikkaa löytyy osoitteesta https://kartta.jkl.fi/ ja täppäämällä karttapalvelua ja kolmen päällekkäisen vaakaviivan kohdalla täppäämällä, valitse kartalla näkyvät tasot ja siitä kolmion vapaa-aika ja liikunta, sitten neliö lähiretkeilypaikat. Karttaan ilmestyy vihreitä ylösalaisin olevia pisaran kuvioita, joiden keskellä on valkoinen tähti. Tätä kuviota täppäämällä, paikasta saa tarkemmat tiedot, mm. kohteen lähelle ajavien bussien numerot ja kuvan kohteesta.