TALVINEN RANTARAITTI
Vuodenvaihteen vesisateiden ja sen jälkeisten pakkasten jäljiltä metsäpolut ja osin kävelytietkin ovat huonossa kunnossa liukkautensa vuoksi. Rantaraitillakin on jäisiä kohtia, mutta se on kuitenkin turvallisempi kävelypaikka. Se aurataan ja hiekoitetaan tarvittaessa ensimmäisten väylien joukossa, koska se on monelle pyöräilevälle tai kävelevälle työssäkävijälle osa työmatkaa. Tällä Suomen suurimmalla kuntosalilla on mukava kulkea myös talvella. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä siellä oli paljon liikkujia; juoksijoita, sauvakävelijöitä, pyöräilijöitä ja eniten oli meitä sunnuntaikävelijöitä. Jyväsjärvi oli vielä monin paikoin jäätön, joten pilkkijöitä ei järvellä vielä näkynyt. Rantaraittihan on kokonaisuudessaan n. 13 km:n pituinen lenkki, mutta käyttämällä Kuokkalan tai Ylistön siltaa, siitä saa monia erimittaisia reittejä.
Rantaraitin varrella olevat ulkokuntoilupaikat eivät pakkasilmalla houkuttele, mutta Viherlandian kasvihuoneitten ja Äijälänrannan talojen välissä oleva alue on tampattu moottorikelkoilla kävelynkestäväksi niin, että siellä pystyy pelaamaan frisbeetä. Sunnuntaina siellä olikin useampi porukka heittelemässä kiekkoja. Mukava oli myös seurata Rauhalahdessa sorsien talviruokintapaikan elämää. Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoiset ruokkivat kauralla paikalle jääneet talvehtijat ja lähipaalussa on ohjeet muillekin lintujen ystäville oikeanlaiseen toimintaan sorsien ruokinnassa.
Auringon lämmöstä nauttiessa tuli kuljettua vähän hitaammin ja niinpä huomasi sellaisiakin juttuja, joita ei tavallisesti kesän vilskeessä noteeraakaan. Äijälän ja Ylistön sillankaiteisiin mm. oli ilmestynyt lisää lemmenlukkoja. Rantaraitin valopylväitäkin oli uusittu syksyn aikana. Uudet pylväät ovat teräspintaisia ja niissä on sähköä säästävät led-valaisimet. Joka toisen pylvään kyljessä on kuviorei’itys, josta valo suodattuu kauniisti ja koristaa itse pylväänkin. Joissakin pylväissä on takana kohdevalaisin, jolla korvataan aiemmin maassa olevat valaisimet, joilla on valaistu esim. yksittäisiä isoja puita. Näitä uusia valaisinpylväitä on ainakin Ylistönrinteen kohdalla ja tämän vuoden aikana niitä uusitaan lisää. Ylistönrinteen luonnonsuojelu/Natura-alueen metsäkin on hyvin erinäköinen kuin kesällä. Siellä on paljon linnunpönttöjä, joita ei kesällä edes näe vihreä kasvillisuuden takaa. Ylistön lehto on valtakunnallisesti tärkeä suojelukohde, sillä se on erittäin uhanalaiseksi luokitellun hienouurresulkukotilon ainoa esiintymispaikka Suomessa. Yksi ihmettelyn aihe reitin varrella on Suuruspään kohdalla isossa koivussa oleva litteä, iso puinen laatikko, jonka pohja on rimotettu. Pähkäilyistä huolimatta, arvoitukseksi jäi mille/kenelle se on tarkoitettu ja miksi se on juuri siinä.
Rantaraitin varrella on myös paljon taideteoksia. Talvellakin näkyvät tietysti nämä ”vanhat tutut” Hyöky Ylistönrinteellä, Suuri Kompassi, Kakophone, Tähystäjät, Exit, Kajo ja Kuokkalan sillasta riippuva Keinuja kaupungin puoleisella rannalla ja Alku ja Puutarhurin taivas Äijälän rannassa. Lumen alla tai takana piilossa ovat Ylistönrinteen Kiveen kirjoitetut ja Suuren Kompassin lähellä muurissa oleva Kunnianosoitus Kivenveistäjälle -teokset. Sydäniskureita löytyy Rantaraitin lähistöltä paljon. Lutakonaukiolla iskuri on ainakin Paviljongissa, Solo Sokos-hotellissa ja Kielo-rakennuksessa. Mattilanniemessä iskuri löytyy Hotelli Albasta ja Kielo-rakennuksesta ja Ylistönrinteellä Yliopiston kiihdytinlaboratorion ja kirjaston tiloista. Myös Kristillisellä opistolla ja Fysios Äijälässä (Kammi) on rekisteriin merkityt iskurit.